9. maaliskuuta 2014

Viikon 10 herkut

Oikeasti täällä eletään harvinaisen hektistä sunnuntaityöiltaa, mutta koska herkuille on aina oltava hiukan aikaa, kerrataan äkkiseltään menneen viikon kulinaariset nautiskelut. Tämä alkaa näköjään käydä jokatoisviikkoiseksi perinteeksi :)


Yhteen aikaan söin keksejä koko ajan ja joka päivä, mutta jossain vaiheessa lakkasin ostamasta niitä systemaattisesti kotiin. Keksipurkissa on viime aikoina majaillut vuodenajasta riippumatta lähinnä pipareita, mutta tällä viikolla niiden seuraksi pääsi myös suklaisia kaurakeksejä, kun sain kiikuttaa niitä maanantain illanistujaisista melkein pussillisen kotiin. En enää muista minkä leipomon tuotoksia nämä olivat, mutta jessus miten hyviä! Ihan hullun hyviä! Rasvaisia ja suklaisia! Semmoinen valkoinen pussi! Suosittelen!


Torstaina lyöttäydyin hepun lounasseuraksi Fonttiin. Aasialaisittain maustetussa lohessa ei nyt kovin paljon ollut havaittavissa sitä aasialaista maustetta, mutta kelpo lounas kuitenkin. Tosin kuvien ottaminen oli taas kerran ihan mölöä, annosta kuvatessa heppu sanoi "laita jo se kamera pois" ja ulkona listaa kuvatessa törmäsin ohikulkijaan. Great success.


Perjantaina kävin isin kanssa stressinlievitys-minttuteellä Café Artissa. Todettiinkin siinä ääneen, miten kivoja nuo meidän teehetket on. Niin ne on.


Tänään käytiin tyttöporukalla Di Trevissä syömässä ja höpisemässä kuulumiset. Vuohenjuustosalaatissa oli niin paljon punajuurta etten pystynyt syömään kaikkea, vaikka punajuurista tykkäänkin. Sitruunasorbettia taas olisin voinut syödä enemmänkin. Muut tytöt jatkoivat ravintolasta leffaan katsomaan Benedic August: Osage Countya, mä tulin kotiin tekemään töitä. Kertonee, että nyt on tosi kyseessä tän kiireen kanssa... :D

Bubbling under: lauantaina yksi mun tanssijoista oli itse tehnyt kisatreeneihin naistenpäivän kunniaksi vaahtokarkkeja, ja heppu toi mulle kauppareissulta tummaa suklaata ja teki pizzaa!

1 kommentti:

  1. Nam kaikelle! Mutta varsinkin noille kekseille... Täytyykin lähteä noutamaan keittiöstä kotoa tuomani lounas, niin nälkä tulee kuviasi katsellessa :)

    VastaaPoista

Sano sää kans!