30. marraskuuta 2013

Enemmän duoo ku sooloo

Vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kuunnella Take That -miekkosten laulamista ennen kaikkea keskenään, tässä viime viikkoina on julkaistu pari aika kivaa biisiä, joissa nuo tuttuakin tutummat äänet lyöttäytyvät yhteen vähän erilaisten äänten kanssa. Erilaisten, ei tuntemattomampien, koska duettokumppanit ovat ihan tuttuja nekin.

Vai onko täällä pohjoisella pallonpuoliskolla olemassa joku joka ei tiedä kuka on sir Elton John? :) Gary Barlow pääsi uudella levyllään duetoimaan oman idolinsa kanssa, ja lopputulema panee ainakin oman jalkani vispaamaan työpöydän alla. Olen vahvasti sitä mieltä, että maailman marraskuuhun kaivataan just tällaista vaivatta sulavaa hyvän mielen poppia. Ja video, jossa seikkailee myös koira nimeltä Cookie.



Vielä astetta isommalla kauhalla hyvää mieltä tarjoilee vastustamaton parivaljakko Robbie Williams ja Olly Murs. On meinaan simmoset svingit ja svengit! Robbien uutukaisella swing-levyllä on useampikin duetto, joiden kohtalo tulevalla kiertueella tietysti mietityttää - tuskinpa sentään mukana kulkee koko artistiarmeija Rufus Wainwrightista Michael Bubléhen. Mut jos Olly vaikka tulis Helsinkiin? Pretty please? :)

29. marraskuuta 2013

I know that you wanna but you can't cause you gotta stay cool in the corner when the truth is that you wanna move

Monessa treeniblogissa on tässä marraskuun mittaan kirjoiteltu ja keskusteltu treenimotivaatiosta, tai lähinnä sen puutteesta. Kun on niin pimiää ja mälsää ettei jaksais liikkua kuin sohvan laidalta toiselle - tunnistan ilmiön ehdottomasti itsessänikin. Freelancerina olen kuitenkin sikäli hyvissä asemissa, että voin päättää melko vapaasti, mihin aikaan päivästä harrastan. Ja mieluiten totisesti harrastan sellaiseen aikaan, että ainakin vielä liikkumaan lähtiessä ulkona on valoisaa.

Niin kuin tänä aamuna, kun hyppäsin fillarin selkään ja poljin joogasalille... vain todetakseni yhdessä muiden lämpöpilatekseen saapuneiden kanssa, että tuntia pitämään värvätty sijainen oli ilmeisesti unohtanut koko jutun. Tylsä tilanne, mutta onneksi harvinainen.

Murjottamisen sijaan päätin kokeilla toisenlaista pettymyksenselätystaktiikkaa: takaisin kotiin, joogamatto kaappiin, lenkkarit jalkaan ja hölköttelemään ihanaan aurinkoiseen pikkupakkasaamupäivään!



Valoisalla ajalla liikkumisen lisäksi toinen treenimotivaatiovinkkini liittyy noihin pipon sisälle sukeltaviin oransseihin piuhoihin. Ei meinaan mikään potki liikkeelle niin kuin hyvät biisit! Itse aloitan jokaisen lenkkini Alexandra Burken Let It Golla - joka tosin on vähän liiankin hyvä biisi, unohdun nimittäin aina tamineissani eteiseen tanssimaan ennen kuin jossain vaiheessa muistan, että uloskin piti vissiin lähteä. Niinä kertoina, kun ehdin jopa sinne lenkille asti Alexandran kanssa, aivan ehdottoman absoluuttisen tärkeää on ajoittaa askeleet niin että tossut osuu maahan noilla kertsin go-o-o-o-o-synkoopeilla.

Tämän aamupäivän leppoisan lenkin ykköstahdittaja oli kuitenkin Little Mixin uusi sinkku Move. Johan se nimikin kertoo mistä on kyse. :)

28. marraskuuta 2013

Thanksgiving

Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan:
sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan
erotan tarkkaan valosta varjon,
yön, avaruuden ja tähtisen taivaan
ja ihmispaljoudesta hahmon rakkaan.



Maanantaina tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä, kun musta tuli vaimo sille rakkaimmalle hahmolle. Heppu, siis aviomieheni, yllätti juhlapäivänä kukkasella. Meidän häissä herraseurueella oli rintapielessä neilikat (tosin valkoiset), joten punainen neilikka oli tähän tilanteeseen vallan romantillinen valinta.


Jenkit viettävät tänään kiitospäivää. Mulla on soinut tänään päässä lapsuudesta saakka tuttu Violeta Parran hieno elämänkiittämislaulu, siis toki suomeksi - osuvatpa Pentti Saaritsan sanat noihin valoa ja varjoa vuorotteleviin kukkakuviinkin.

Oon vähän sitä mieltä, että meille mölleille suomalaisillekin mahtuisi vuoteen - miksei juuri tähän pimeimpään vaiheeseen - ihan hyvin ainakin yksi päivä, jolloin oltais elämälle kiitollisia oikein ajatuksen kanssa. Joulunaika rauhoittaa varmasti monet vähän tuontyyppisten ajatusten pariin (joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä ja silleen), mutta mä kyllä tykkäisin ihan kokonaan kiittämiselle omistetusta päivästä. Nimittäin itsehän tässä omassa kiitollisuushurmiossani en voi olla ajattelematta, että jos maailman jokainen suuri päättäjä ja vähän pienemmänkin vaikutusvallan pulliainen oivaltaisi kiitollisuuden ytimen, sodat ja muut rähinät loppuisivat siihen pisteeseen ja sitten oltais yhtä hymyä ja halausta koko planeetta ja elettäis onnellisina elämämme loppuun saakka. :)

Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan:
sain siltä itkun ja sain siltä naurun.
Onnen ja tuskan eron niin huomaan
ja niistä pystyn oman lauluni luomaan,
sen jota kaikki luovat kaikkialla,
laulun jota luodaan kaikkialla.

24. marraskuuta 2013

Tänään puisto humisi ensimmäistä kertaa

Tänään olen iloinnut monista asioista. Esimerkiksi siitä,

kun Seela-kissa kiehnäsi jalkaa vasten,

miten hyvään fiilikseen olen jäänyt kellumaan eilisestä lämpöjoogasta ja viikonlopun aikana ystävien kanssa vietetyistä hetkistä,

miten sain tehtyä hepun iloiseksi katsomalla sen kanssa digiboksilta jakson Wireä aamulla ennen treeneihin lähtöä sen sijaan että olisin lukenut Hesarin loppuun,

kun treeneissä sain puhuttua joukkueelleni eräästä koreografin mieltäni painaneesta asiasta, minkä jälkeen treenifiilis olikin koko puolitoistatuntisen ajan jotenkin ihan huippu ja saatiin hyviä juttuja aikaan,

kun Woody Allen -leffa palautti mieleen ihanan biisin, jonka tajusin päässeen unohtumaan aktiivisesta musamuististani moneksi vuodeksi,

kun vanha kotikatu kylpi hetken talvisessa tunnelmassa ja päättyi aurinkoon.

23. marraskuuta 2013

Lauantain lallatilaa

Koska tänään on jälleen X Factor UK -ilta, mutta meillä on jääkaapissa kaksi pulloa samppanjaa, mikä tarkoittaa sitä että ollaan menossa ystävien luo viettämään iltaa, otetaanpa pieni laulukilpailukatsaus jo tässä kohtaa päivää. :)

Kisassa ollaan edetty jo livelähetysten puoliväliin: kuusi laulajaa/bändiä on pudonnut ja kuusi on jäljellä. Ohjelman seuraamisesta katosi omalta kohdaltani terävin kärki jo muutama viikko sitten, kun yksi suosikeistani, Kingsland Road, meni ja tipahti. Olen vieläkin käärmeissäni englantilaisille tyttölapsille, etteivät äänestäneet näitä jannuja pidemmälle jatkoon. :D Sekä työmoraali että svengi ovat kuitenkin hyvin kohdillaan, joten eiköhän tästä orkesterista kuulla vielä! Kingsland Roadin viimeiseksi varsinaiseksi vedoksi jäi tämä hilpeä Jackson 5 -jollotus discoviikolta.



No, jäljellä on kuitenkin vielä kaksi lempparia, joiden toivon pääsevän finaaliin - sitten olisikin mahdoton valita, kumman toivoisin voittavan. Sympaattinen skottipoika Nicholas McDonald viettää sattumoisin tänään syntymäpäiväänsä ja täyttää vasta 17 vuotta, mutta tuuttaa joka lauantai-ilta tulemaan sellaisella varmuudella, että kävisi kokeneemmastakin konkarista. Kolmannen liveviikon leffateeman merkeissä Nicholas lauloi yhden teiniaikojen lempparibiisini, Sarah McLachlanin Angelin. Ja kauniisti lauloikin.



Ja sit on vielä Sam Bailey. Tämä leidi aiheuttais mulle kylmät väreet ja nostais kyyneleet silmiin, vaikka laulais puhelinluetteloa. Mutta onnistuu se Beatlesillakin - tässä tyylinäyte viikon takaa, kun teemana oli the great British songbook. :)

20. marraskuuta 2013

Herttaisin

Vaikka tykkäsinkin hullun lailla kymmenen musiikkiluokkavuoteni aikana kaikesta siitä kuorossa laulamisesta ja orkesterissa soittamisesta ja pitkin Eurooppaa huikeilla musantäytteisillä matkoilla yhdessä ystävien kanssa kasvamisesta, kouluvuosien jälkeen omat kytkökseni musiikkiin ovat keskittyneet lähinnä kuuntelupuolelle. (Ja uskallan kyllä sanoa, että musikaalisuuteni heijastuu myös tapaani tehdä koreografioita.)

Moni kouluaikaisista kavereista on kuitenkin jatkanut musiikin parissa joko ihan ammatikseen tai vähintäänkin puoliammattilaismeiningillä harrastajana. Kuten nyt vaikka tämä Lasse tässä, laulaja-lauluntekijänimeltään Klasu, joka on kirjoittanut vähän hitsin hyvän biisin. Jousisatsi on niin häkellyttävän kaunis, että joudun suorastaan pidättelemään itseäni etten kolmentoista soittamattoman vuoden jälkeen tarttuisi viuluun...

Lempeää musiikkia marraskuuhun, ole hyvä. :)

19. marraskuuta 2013

Helsingissä monta on ihmeellistä asiaa

...ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa!

Viikonlopun pääkaupunkireissulla hämmästelin kummastelin ensiksikin sitä, miten voi olla että Helsingissä tuulee aina niin kaamean kylmästi. Okei, nyt oli vielä Einokin puhaltamassa lisää potkua pilville, mutta jo junasta ulos astuessa vastaan kävi sellainen viima, että meinasin lentää kumoon. Turkukin on meren rannalla, mutta ei tääl tommotti tuule! Hyrr!

Hämmästelin kummastelin toiseksikin sitä, miten voi olla että kaikki ne teinit jaksoivat jonottaa varmaan tuntitolkulla sinne Starbucksiin. Jono ulottui kevyesti Akateemisen lehtiosastolle asti, eikä seassa tosiaan (no tietenkään) näkynyt yhtään kahvinhimoista tolkun aikuista muuta kuin kamerat kädessä kuvaamassa niitä teinejä. Eiköhän se Starbucks pysy siinä paikallaan jonkin aikaa, että sinne ehtii ihminen myöhemminkin ja vähemmillä jonoilla.

Hämmästelin kummastelin kolmanneksi sitä, miten voi olla että Namun vippi oli lauantaiyönä täynnä ihan oikeita ihmisiä, jotka kaikki näyttivät siltä etteivät olisi oikeita ihmisiä. Itsekin hippaamaan lähtiessäni tykkään toki sutia hiukan ripsaria ja laittaa päälle ehkä näin pikkujouluaikaan jopa jotain kimaltavaa, mutta oma arka pynttäytymiseni on kotoisin aivan toiselta planeetalta kuin Namun misujen touhu. Herranjumala sitä hiuslakka- ja piikkikorko- ja BB-tähtösosumien määrää, jota naistenvessassa sai väistellä! Toivon totisesti, että pelkkä pinta ei oikeasti täytä niin monen nuoren ihmisen elämää kuin miltä siellä vaikutti. Tunnekuohussani raportoin heti paikan päältä Facebookiin, että haluan perustaa yökerhon, jossa soi pelkkä Bruce Springsteen ja jossa poke kysyy ovella jokaiselta sisäänpyrkijältä, minkä kirjan tämä on lukenut viimeksi.

Kahteen viimeiseen hämmästykseen kummastukseen en edelleenkään osaa suhtautua juuri paremmin, mutta Helsingin tuulta uskallan vastedes uhmata: ostin Selectediltä uuden pipon!


Mallin nimi on Finlandia, istuvuus on napakka ja koostumus on 30-prosenttisesti villainen. Väri on kuvauksen mukaan unikonpunainen, mutta ainakin omissa silmissäni punainen vivahtaa sen verran oranssiin, että täydeltä tonttuefektiltä vältytään. Kun muuten käytän talvisin(kin) niin paljon mustaa, pipo on kelpo väripilkku synkkiin asukokonaisuuksiin. Ehkä viitsin nyt pipon kaveriksi laittaa vähän useammin huulipunaakin talvenkalpeaa ilmettä piristämään. :)

18. marraskuuta 2013

I made it easy to be me, so yeah, it's easy to be me

Puoli vuotta on pitkä aika. Puolessa vuodessa tuloillaan oleva talvi ehtii vaihtua jo kevääksi, ja puolessa vuodessa Robbie Williams ehtii hyvin opetella pysymään nuotissa Go Gentlen vihellysosiossa, ennen kuin vetää sen Hartwall Areenalla.

!!!!!


[kuva]

Taivahan vallat! En uskaltanut edes toivoa, että Swings Both Ways -kiertue ulottuisi Suomeen asti, mutta niinpä vain tästä päivästä tasan puolen vuoden päästä Robbie laulaa Helsingissä! Eipä nyt hehkuteta liikoja, ennen kuin piletti on hyppysissä, mutta

JEEEEE!!!!!

17. marraskuuta 2013

Note the velocity, oh mighty number

No näin siinä sitten käy, kun kuukausi alkaa muilla mailla vierahilla ja jatkuukin reissailun merkeissä - kalenterin tarkastelu venähtää puoleen kuuhun.


Marraskuu on ollut tähän mennessä yllättävän syksyinen. Tänäänkin Helsingissä tuntui hiukkasen höhlältä, kun ulkona viuhui ihan selvästi syksyinen myrskytuuli, mutta sisällä Galleria Esplanadin Gran Delicatossa join kaakaota jenkkityylisten joulukuusien katveessa joululaulujen soidessa. Niin paljon kuin joulufiilistelyä itsekin harrastan, ehkä sen voisi tuolla julkisilla kauppapaikoilla aloittaa vasta joulukuun alussa? Tai edes kuukautta ennen joulua? Mut ei ihan vielä?

Marraskuun pimentämät illat saavat tämän kotikissan kyllä linnoittautumaan sohvalle entistä tiukemmin. Tälläkin viikolla arkena oli muutamana iltana putkeen ihan ihanaa, kun pakolliset menot oli hoidettu niin, että olin kotona seiskalta, eikä sen jälkeen tarvinnut enää lähteä mihinkään. Vaikka illalla pitäisikin vielä tehdä töitä, ei haittaa, kunhan saa nysvätä kotona! :D Ja kun Jenkkilän-reissulla vauhtiin päässyt maiskuttelu yhdistyy pimeyden jotenkin kummasti kasvattamaan ruokahaluun, marraskuu on ollut oikein todellista herkkupeffailua. Nooh mutta pitäähän sitä vähän kerätä vararavintoa, että jaksaa nukkua kunnon talviunet. :)

Marraskuun mittaan on tullut myös istuttua kohtuullisen paljon junassa, kun viime viikonloppuna kävin hiljaisella matkalla Jyväskylässä setäni hautajaisissa ja tänään palasin Helsingistä kamuja näkemästä. Kuukauden toinen puolikas on tarkoitus viettää turvallisesti Turun kamaralla: luvassa on ainakin muutamat illanistujaiset, kisatreenejä sekä viimeaikaisen jumppaheiluntaan lipsahtamisen jälkeen taasen oman punttisali- ja joogainnon elvyttämistä. Ja seassa aika sopivasti töitäkin.

Loppukuutani valaisee varsin mieleinen soundtrack, sillä siitä on vastuussa kaksi Take That -miestä! Robbien swing-levy julkaistaan virallisesti huomenna, ja Captain Barlow julkaisee oman soolonsa viikon päästä maanantaina. Esimauksi paljastetuissa sävelissä on ollut jopa beatlesiaanisia kaikuja - sehän kelepaa. :)

15. marraskuuta 2013

Mä lähden Stadiin

Tänään illallinen Shanghai Cowboyssa, huomenna tuparit Punavuoressa, sunnuntaina brunssia ja semmosta.

Aika hyvä, hei.

Kivaa viikonloppua! Moido! :)

14. marraskuuta 2013

What does my girl say?

Mulla on aina ulkomaanmatkoilla* tapana kuulostella paikallisilta radio- ja musateeveekanavilta, millaiset biisit ovat suurinta huutoa just nyt.

*Toivottavasti kuka tahansa, joka voi laillani kirjoittaa aina ulkomaanmatkoilla, ymmärtää miten etuoikeutettu on.

Tuolla USA-reissulla taisin olla radion ääressä vain pari hassua kertaa, joten otos ei ollut kovin kattava. Päähän jäikin soimaan ainoastaan yksi biisi telkkarin lauantai-illasta. Nimittäin tämä. :D

Kerry Washingtonin tähdittämä Saturday Night Live -vitsi menee toki ohi, jos on elänyt viimeiset kaksi kuukautta eristetyssä tynnyrissä eikä ole nähnyt parodian kohdetta, norjalaiskoomikkoveljesduo Ylviksen älyvapaata The Fox -videota. Jos Ylvis-tietoutesi on pelkän kettusekoilun varassa, kehotan kyllä tutustumaan muihinkin biiseihin (tai vaikka katsomaan sketsiohjelmaa, nythän se pyörii Kutosella) - jätkät on nimittäin oikeasti todella musikaalisia! Ja siinä sivussa aika hauskoja!

TJEU: mielipuolinen yhdistelmä aidon kuuloista musikaaliduettoa ja dubstep-trendille irvailua, suomalaiseenkin kesätunnelmaan oivasti istuvaa sielukasta mökkimeininkiä sekä menestyneen miehen mieltä askarruttava Stonehengen arvoitus. Melkeinhän näissä menee taitavat sävellykset hukkaan sketsisanoitusten alla! :D

13. marraskuuta 2013

Seattle snapshots

Hahaa! Vaikka käytössäni onkin tätä nykyä hepulta synttärilahjaksi saamani Lumia-puhelin (johon ei siis saa ladattua Instagramia), ei pelkoa etteikö tällainen tekniikan ihmelapsi löytäisi muita keinoja taikoa filtteroituja neliökuvia. Tässäpä siis muutama kuvatuliainen Ameriikan maalta!


Starbucks on toki sirotellut kuppiloitaan pisin maailmaa - uusinhan avattiin juuri tänään Helsingin keskustaan - mutta jostain syystä siellä visiteeraaminen tuntuu kaikkein oikeimmalta Jenkeissä. Ja etenkin nyt Seattlessa, josta kahvilaketju on lähtöisin. Käytiin Starbucksilla vissiin kahdesti, mutta logot komeilivat mukien kyljissä isäntäväenkin luona. Siellä sumpin sekaan tiraus ihanan makeaa syksyistä pumpkin coffee creameria, jummijammi kuulkaa.


Ja tärkeä osa Starbucks-kokemusta on tietysti uuden nimen saaminen. :D (BYM ei tarkoita minua, vaan mehevää mustikkajogurttimuffinssia. Mulla on ikävä sitä muffinssia.)


Suuren hääjuhlan kunniaksi morsiamen kampaaja ja meikkaaja loihti myös minusta tavallista sievemmän ilmestyksen. Kun ihminen viettää valtaosan ajastaan kotilökärit päällä, tukka systeemillä joka ei edes etäisesti muistuta minkäänlaista kampausta ja naama au naturel, on se vaan ihanaa päästä silloin tällöin oikein laitettavaksi!


Häiden jälkeisenä aamuna maistui kunnon pannariaamiainen. Korostettakoon, että ylläoleva kuva ei ole tuplaantunut vahingossa, vaan tuo oli se annos, jonka sain eteeni. Kaksi lautasellista. Silloin en jaksanut yksin kaikkea, mutta nyt voisin ottaa ne loput kiitos!


Reissulla yletin myös henkilökohtaisen herkistymispisteeni huippuun: lentokoneen servetti nosti kyyneleet silmiini. Saa nauraa.


Hattukaupan hömelö (en ostanut tuota mutta lähellä oli!), edullinen mutta herkullinen happy hour -purilaislautanen, hääkakun rääppiäiset ja paikallisen mallin aamiaisbaagelit - oikeanpuoleinen päällystetty mustikkatuorejuustolla!


Kaupungin tunnetuimman maamerkin, Space Needlen, näin tällä kertaa vain maan tasalta käsin. Ehkä ens kerralla uskaltaisin kivuta korkeuksiin - kenties haukkaamaan jotain tornin huipun ravintolaan?


Goodbye Seattle, tykkäsin susta! Me nähdään vielä! :)

11. marraskuuta 2013

Oodi karhunvatukalle


Oi karhunvatukka!
Olet herkullisempi kuin suklaapatukka,
ja terveellisempikin, vaikka kyllä öisin
myös karhunvatukka-suklaapatukkaa söisin.

Olet väriltäsi komeasti tumma.
Minusta on vallan ihme ja kumma,
jos joku väittää ettei sinusta tykkää
ja pelkkää mansikkaa suuhunsa lykkää.

Oi karhunvatukka!
Ei huomiotani nyt saa suklaapatukka,
kun nappaan sinut rasiasta
ja intoudun runoilemaan asiasta.


8. marraskuuta 2013

Perjantai-illan kissagif

Kiistaton tosiasia: Amerikassa kaikki on suurempaa. Myös kissojen haukotukset. Tässä mallia näyttää lempipähkinäni Peanut.

:D


7. marraskuuta 2013

Hymy herkässä

No meinaan on, kun muistelee tuota Ameriikan-matkaa, jolta eilen palattiin aavistuksen jetlaagisina kotiin.

Ja oli näköjään siellä Ameriikassakin. :)


Reissun tärkein osuus onnistui täydellisesti: ystävä saateltiin onnellisesti naimisiin. Yksi iltapäivä vietettiin kynttilänvalossa korttia pelaten, kun myrsky katkoi sähköt kymmeniltätuhansilta kotitalouksilta. Aamiaisravintolassa naamani venähti, kun sain eteeni kaksi lautasellista pannukakkuja. Sunnuntaita vietettiin paikalliseen tapaan jenkkifutista tuijottaen, Seattle Seahawkseja täpärästi voitetussa matsissa kannustaen ja illalla tietysti ostarilla shoppaillen. Seattlessa hengailtiin päivä ihan turisteina, käytiin huisin hauskalla kiertoajelulla ja syötiin happy hour -herkkupurilaiset Yard Housessa. Paluumatkalla lentokoneessa tuijotin torkkumisen lomassa minuuttitolkulla ikkunasta ulos, kun sieltä näkyi yksi elämäni mykistävimmistä maisemista: pelkkää pimeyttä ja hurja määrä kirkkaita ihmeellisiä tähtiä.


Tällä viikon mittaisella matkalla opin jälleen paljon sekä maailmasta että kodista. Siitä, miten yhtä aikaa pieni ja suuri maailma on, ja siitä, miten koti on siellä missä sydän on. Mites se sanonta meneekään - maailma on kirja, josta ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun. :)

Niin ja tästä ihanasta biisistä tuli noiden päivien aikana entistäkin ihanampi. Just know you're not alone 'cause I'm gonna make this place your home. <3