29. heinäkuuta 2013

Some kind of madness is swallowing me whole

Vaikka pankkitilieni saldot tällä hetkellä väittävätkin ihan muuta, musta tuntuu silti että olen rikas. Enkä pelkästään siksi, että sain lauantaiselta Musen keikalta muistoksi yhden ilmassa leijailleista Muse-pankin seteleistä...


...vaan enemmänkin niinku sen keikan aikaansaamien tunnelmien takia. Näin Musen nyt viidettä kertaa, ja voi kiesus, aina vain paranee! Bändi on livenä niin käsittämättömän hyvä, että hehkutussanat loppuu alkuunsa kesken. Pari tuntia täysillä paahdettua taituruutta ja visuaalista tykitystä, ja jo on Duussi hiestä märkä ja hymy korvissa. Biisit kyllä pystyisivät luomaan ihmisen sisälle onnellisuusmylläkän ihan yksinäänkin ilman sitä kaikkea show'ta - Hesarin arvostelussa todettiin hyvin, että Musen tuotanto on kuin vuoristorataa. Mähän en uskalla mennä lähellekään oikeaa vuoristorataa, mutta Musen kyytiin hyppään koska tahansa kädet ilmassa vailla minkäänlaista kontrollia.

En ole yleensä keikoilla mikään eturiviin hinkuja (enkä yleensä vihaa ihmisiä mutta niitä kyllä vähäsen jotka änkee kännisessä letkassa vaappuen ja päälle kaatuillen ja mekastaen koko kentän läpi kun keikka on jo alkanut). Tällä kertaa päästiin kuitenkin ihan lähelle yleisön keskellä ollutta pikkulavaa, jota bändi käyttikin keikan aikana ilahduttavan ahkerasti. Oli aika huikeeta saada nähdä niin läheltä, ilman mitään prillejä tai screenejä, ihan omin silmin, ne tyypit ihan siinä edessä ja miten Matthew'n sormet juoksi pianon koskettimilla Sunburnissa. Keikassa oli kieltämättä hiukan eri fiilis, kun oli oikeasti niin lähellä idoleitaan - tästä opimme, että kolmen viikon päästä Tallinnassa täytyy kyl mennä jonottamaan heti aamusta että saa Robbien shöystä kaiken irti. :)


Ja voidaanko puhua hetki siitä, kun basisti Chris Wolstenholme juoksi siihen pikkulavalle starttaamaan lempibiisini maailmassa, Hysterian (kyllä, tää yksi kappale menee jopa ohi teiktätin). Biisin käynnistävä bassokuvio on paras ikinä, joten saatoin olla vähän paljon onnellinen ja tosi paljon elossa, kun Chris täräytti sen soimaan ja näin siinä niin, ihan siinä edessäni, koko tilutuksen. Onneks joku otti sen videolle, kas näin se meni! Huuhuhuuuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!