Raitasukka rallattaa

Koska mulla on nyt pää pyörällä ajatuksia ja kysymyksiä elämän isoista ja pienistä asioista (Tarkoittaako se, että olen luonteeltani rauhallinen, että olen tylsää seuraa? Täytyykö menneitä mokia kantaa ikuisesti mukanaan vai saako niistä päästää jossain vaiheessa irti, etenkin jos on jo läksynsä oppinut? Milloin vähän sinnepäin ei enää riitä, vaan pitää alkaa yrittää oikeasti? Miksi silloin, kun on nähnyt unta jossa on jäänyt ihan yksin, ei koko päivänä pysty unohtamaan sitä tunnetta? Saako Solero-jätskejä enää mistään?) mutta en oikein saa niistä kiinni, ainakaan niin hyvin, että löytäisin vastauksia tai osaisin avata asioita enempää, johdatan sinut toisaalle lukemaan paremmin muotoiltuja sanoja.

Usein fiksuja kirjoittava Sara K kertoi aamuuni läsnäolosta, unelmista ja hyvästä tuulesta niin vastaansanomattomasti, että - haa - tulin hyvälle tuulelle.

Itselleni ennalta tuntemattomasta, mutta ilmeisen suositusta Mami Go Go -blogista alkoi pari päivää sitten hieno ilmiö, joka on levinnyt kulovalkean tavoin suomalaisten äitibloggaajien keskuudessa. A Beautiful Body -haaste on saanut synnyttäneet ja raskaana olevat naiset joukolla asettumaan kameran eteen (lähes) ilman vaatteita ja kertomaan oman vartalonsa tarinan. Alkuperäisen postauksen kommentteihin on linkitetty jo kymmeniä rehellisiä ja liikuttavia kuvia ja tekstejä, joiden perusteella kovin moni kaunis äiti kärsii ihan mahdottomista ulkonäköpaineista, vaikka arvet ja kilot ovatkin seurausta niin luonnollisesta ja upeasta asiasta kuin uuden elämän kantamisesta. (Lisätään yksi kysymys aiempaan listaan: osaisinko muka itse olla samassa tilanteessa itselleni yhtään armollisempi?)

Ja sillä välin, kun sinä luet noita, minä oon Happy Socks -raitasukissani niinku en oliskaan. :)

Some kind of madness is swallowing me whole

Vaikka pankkitilieni saldot tällä hetkellä väittävätkin ihan muuta, musta tuntuu silti että olen rikas. Enkä pelkästään siksi, että sain lauantaiselta Musen keikalta muistoksi yhden ilmassa leijailleista Muse-pankin seteleistä...

...vaan enemmänkin niinku sen keikan aikaansaamien tunnelmien takia. Näin Musen nyt viidettä kertaa, ja voi kiesus, aina vain paranee! Bändi on livenä niin käsittämättömän hyvä, että hehkutussanat loppuu alkuunsa kesken. Pari tuntia täysillä paahdettua taituruutta ja visuaalista tykitystä, ja jo on Duussi hiestä märkä ja hymy korvissa. Biisit kyllä pystyisivät luomaan ihmisen sisälle onnellisuusmylläkän ihan yksinäänkin ilman sitä kaikkea show'ta - Hesarin arvostelussa todettiin hyvin, että Musen tuotanto on kuin vuoristorataa. Mähän en uskalla mennä lähellekään oikeaa vuoristorataa, mutta Musen kyytiin hyppään koska tahansa kädet ilmassa vailla minkäänlaista kontrollia.

En ole yleensä keikoilla mikään eturiviin hinkuja (enkä yleensä vihaa ihmisiä mutta niitä kyllä vähäsen jotka änkee kännisessä letkassa vaappuen ja päälle kaatuillen ja mekastaen koko kentän läpi kun keikka on jo alkanut). Tällä kertaa päästiin kuitenkin ihan lähelle yleisön keskellä ollutta pikkulavaa, jota bändi käyttikin keikan aikana ilahduttavan ahkerasti. Oli aika huikeeta saada nähdä niin läheltä, ilman mitään prillejä tai screenejä, ihan omin silmin, ne tyypit ihan siinä edessä ja miten Matthew'n sormet juoksi pianon koskettimilla Sunburnissa. Keikassa oli kieltämättä hiukan eri fiilis, kun oli oikeasti niin lähellä idoleitaan - tästä opimme, että kolmen viikon päästä Tallinnassa täytyy kyl mennä jonottamaan heti aamusta että saa Robbien shöystä kaiken irti. :)

Ja voidaanko puhua hetki siitä, kun basisti Chris Wolstenholme juoksi siihen pikkulavalle starttaamaan lempibiisini maailmassa, Hysterian (kyllä, tää yksi kappale menee jopa ohi teiktätin). Biisin käynnistävä bassokuvio on paras ikinä, joten saatoin olla vähän paljon onnellinen ja tosi paljon elossa, kun Chris täräytti sen soimaan ja näin siinä niin, ihan siinä edessäni, koko tilutuksen. Onneks joku otti sen videolle, kas näin se meni! Huuhuhuuuu!

Kolme vinkkiä Tukholmaan

Ensimmäinen vinkki. Kun saavut aamulla Viking Linella satamaan ja lähdet tallustelemaan Söderlmalmin hiljaisia katuja kohti Medistä, poikkea Katariinan kirkon pihan hautausmaalle moikkaamaan jäniksiä. Siellä on aina jäniksiä. Me nähtiin toissa-aamuna isin kanssa kaksi, jotka oli aamupalalla. Sitten meillekin tuli nälkä ja mentiin aamupalalle Scandic Malmeniin.

Toinen vinkki. Käy hakemassa lounassalaatti Östermalmin kauppahallin Tysta Marista ja istahda aurinkoisena päivänä ulos syömään. En ole saanut missään yhtä hyvää tuollaista itse kasattavaa salaattia! Siis aivan järjettömän hyvää! Omaan purkkiini (joka ei muuten ollut ihan pieni) valitsin vihersalaattia, kvinoaa, parmankinkkua, avokadoa, mozzarellaa, artisokansydämiä ja balsamiviinietikkakastikkeen. Terveellistä ja sanoinko jo että ihan ylihyvää!

Kolmas vinkki. Kun lounassalaatti on sulateltu, suuntaa illalliselle ravintola Kvarneniin Tjärhovsgatanille. Perinteistä ruotsalaista husmanskostia ja jääkylmiä snapseja komeassa yli satavuotisessa ravintolamiljöössä. Eikä ruoan päälle tarvitse jaksaa käppäillä kuin vartin verran, niin onkin jo taas siellä Viking Linen terminaalissa valmiina kotimatkalle.

Ai onks matkustamisessa muka muitakin tärkeitä aspekteja kuin syöminen? :)

Se kestää arjet ja pehmeät yöt, se kestää on myrsky tai pouta

Jonnekin se aika näin aviovaimonakin juoksee, vastahan me mentiin naimisiin ja tänään siitä on jo kaksi kuukautta! Suuren merkkipäivän kunniaksi heppu on poikain kanssa mökillä juomassa kaljaa ja mää teen töitä ja joogaan. :D



Ja kuuntelen sentään vähän rakkausmusiikkia. Yksi kaasoistani esitti osana siviilivihkiseremoniaamme jousitrion säestyksellä Lauluyhtye Viiden ihanan kappaleen Minä sinua rakastan, jossa on Anna-Mari Kaskisen käsittämättömän kaunis teksti. Etukäteen arvelin, että alkaisin pillittää heti ensitahdeista, mutta onnistuin jotenkin pitämään itseni kasassa, annoin katseen kiertää aurinkoisella pihalla vieraissa ja musikanteissa ja tietysti vieressäni seisovassa miehessä. Aika onnellinen hetki.

Ja laulun loppuessa tietysti jo itkin. :)

Minä rakastan sinua silloinkin

jos ehdimme korkeaan ikään

olet edelleen minulle suloisin

ei hellyyttä sammuta mikään

Miten mun askeleet polulle painuneet ois täällä vielä silloinkin

No niin, eiköhän tässä olla kesän mittaan jo ihan tarpeeksi nähty blogeissa niitä eteerisiä tunnelmakuvia kesämökeiltä, joilla ilmeisen moni pukeutuu harkittuihin sieviin kesäisiin asukokonaisuuksiin ilta-auringon herkässä kajossa.

Eimuutaku heinäkuiset helleterkut Puulavedeltä!

Kelit oli pikkasen viileet eikä kalakaan oikein syönyt, mutta viikonloppu ystävien mökillä oli silti huomattavan hauska. Pesunkestävänä kaupunkilaistyttönä olen luonnon keskellä aina vähän eksyksissä, mutta varmaan juuri siksi se tekeekin niin hyvää, että viettää muutaman päivän kumppareissa järven rannalla ilman sähköä (ja kännykkää). Kaupungin kiireessä sitä hairahtuu käyttämään aikaansa ja energiaansa niin usein sellaisiin asioihin, jotka on oikeasti hyvän elämän kannalta ihan turhia.

Kuten siihen että oon lähdössä illalla Tukholmaan ja mitämälaitanpäälle!

Boys getting high and the girls even more so

Tasan kuukauden päästä Robbie Tallinnassa! Hulululululu! Ja keikka näytetään suorana leffateattereissa ympäri Euroopan! Meidän kahdeksan tytön reissukööri vilkuttaa sitte siellä! Siis jos ehitään kun pitää kiljua ja laulaa ja tanssia! :)

Kapteeni katsoi horisonttihin

Sääennuste lupaa viikonlopun järvenrantamökkeilyyn sellasta viittätoista lämpöastetta ja mahdollisia sadepisaroita, mutta eiköhän tuo kesältä silti saada tuntumaan. Viime viikonloppuna saaristossa helle helli niin, että piti käydä välillä merellä (ja meressä) viilentymässä. Ja vähän leikkiä äitin kans että oltais muka vanhojakin veneilijöitä.

Ohoi! Horisontissa siintää kaikelle kansalle iloinen viikonloppu! :)

(Jos menet Pori Jazzeille niin sano Mursin Ollylle että yrittää jaksaa odottaa vielä hetken, ni me nähdään kuukauden päästä Tallinnassa!)

Enkä tiennyt kuinka myöhemmin kaipaisin hitaasti eteenpäin laahustavia päiviä

Minulla on nyt yksi mielipide ja se kuuluu näin.

Minä olen sitä mieltä, että vaikka ihmisellä ei olisikaan päivä niin täynnä kivaa ohjelmaa kuin minun päiväni tänään oli (salitreffit personal trainerin kanssa, pyörälenkki Saaronniemeen syömään hepun kanssa, ilta Salossa kesäteatterissa äitin ja mummin kanssa), ihminen ei saa sanoa että on tylsää eikä oo mitään tekemistä bäääh. Siis jos ihminen on yli viisvuotias tai jotain muuta kuin neljätoistavuotias. Koska lapsena ja varhaisteininä nyt kaikilla on välillä tylsää eikä oo mitään tekemistä bäääh.

Mutta muuten, ei.

The judo analyst

Jokohan se olisi näin heinäkuun puolessavälissä aika vilkaista kalenteriin? :)

Vaikka heinäkuu tuokin (ja on jo tuonut) tullessaan monenlaista kesämaisemaa, ne parhaat näkymät taisivat kuitenkin avautua silmien eteen heti kuun ensimmäisinä päivinä häämatkalla Gardajärven rannalla. Heinäkuu kyllä sisältää aviohepun kanssa heiluntaa useammallakin rantsulla: on rokattu Ruissalossa ja lojuttu ulkosaaristossa, ja tuleva viikonloppu vietetään Järvi-Suomen rauhassa. Luvassa on tällä viikolla myös kesäteatterikiertue: keskiviikkona Salon Vuohensaareen (jossa lavalla kaksi serkkuani!) ja torstaina Heinolaan. Turun kesäteatterit on vielä tältä kesältä tsekkaamatta, mutta ehtiihän nuo vielä, aloitetaan nyt näistä eksoottisemmista tuttavuuksista.

Heinäkuu merkitsee myös freelancerille kesäloma-aikaa, tosin jokseenkin pirstaleista sellaista. Viime viikon paiskin töitä (kuten blogistakin ehkä saattoi käydä ilmi...), tänään heräsin kuuden jälkeen jahtaamaan dedistä ja loppuviikon taas lomailen, ensi viikolla teen töitä pari päivää - jotka osuvat sopivasti sellaiseen kohtaan, kun heppu on herrain kesken mökkiremppareissussa. Koen noin ylipäätään, että villinä ja vapaana kotitoimistolaisena kesäloma ei ole ihan samalla lailla sellainen kerran vuodessa koittava latautuneiden odotusten toteutusrako kuin miltä se saattaa tuntua niistä, jotka ovat (ja ehkä tuntui itsestänikin enemmän silloin ennen, kun vielä olin) rehellisessä rutinoituneessa palkkatyössä, toisten leivissä. Freelancerin arki on ihan eri lailla vapaata, ja kun aikataulut ovat omissa käsissä, arki ei tukahduta odottamaan autuasta lomaa. Tässä voi tietysti kukin nähdä puolensa ja puolensa, mutta mulle tämä sopii. Ruusunpunaisuutta taittamaan mainittakoon nyt kuitenkin se, että tili on hääkevään jäljiltä jo valmiiksi miinuksen puolella, eikä rahaa tietenkään tule mistään lisää, kun lomailen. Mutta kukapa sitä pelkkien lomarahojen takia kasistaneljään-työhön hinkuisi. :)

Joku voisi näin heinäkuun puolivälissä väittää, että kesäkin on jo puolivälissä. No ehkä kalenterin mukaan, mutta älkäämme murhettuko - voi veikkoset, nimittäin, mitä kaikkea kivaa onkaan luvassa vielä tässä kuussa! Huomenna saan pian Jenkkeihin muuttavan Monsterin tänne kesävisiitille, ensi viikolla pääsen leffateatteriin diggailemaan Brucea, Tukholmaan isin kanssa ja viikonloppuna Helsinkiin nauttimaan annoksen Musea livenä. Valoisassa kesäillassa tunnelma on tietysti vähän erilainen kuin viimeksi joulukuussa Hartwall-areenalla koettu hurmio efektivyöryn alla, mutta kyllä mä vähän ajattelin hurmioitua nyttekki. Tai aika paljon.

Kuun lopussa koittaa taas paluu tasaisempaan työarkeen, siihen kivaan. Ja kesä se vain jatkuu. :)

Riimit on rautaa, torvet messinkii

Hyvää lauantaihuomenta! :)

Polkaisepa päivä käyntiin hyvällä boogiella ja kenties muutamalla tanssiaskeleella - niin kuin itse tein viikko sitten lauantaina, kun aurinkoisen festaripäivän käynnisti Ruisrockin niittylavalla sellainen jatsipumppu että alta pois. Jos tämä nimi ei vielä ole tuttu niin painapa äkkiä mieleesi: Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana!

Ihan uskomaton meininki kuulkaa. Valtteri Pöyhösen luotsaama RTBB roudasi lavalle muistelmieni mukaan viitisentoista torvensoittajaa - siis maan parhaita nuoria fonisteja, trumpetisteja ja muita jazz-tuuttaajia. Julkisen Sanan räbäyttäjät (käytinkö mä just sanaa räbäyttäjä?) Tommy Lindgren, Paleface ja Redrama ovat kukin jo yksinään kohtuu karismaattisia herrasmiehiä, mutta kimpassa tuo tyylikäs kolmikko kohoaa sinne kuuluisalle nextille levelille. Ei voi kuin äimistellä, virnuilla ja tanssia mukana.

Voi herranjestas eihän täs oo järkee, veljet ja siskot mikä meininki!



Eiks ookki huippu! Kuuntele siis vielä toinenkin biisi! :)

Perjantain kuva-arvoitus

Tiedätkö mikä tämä on?

En tiedä minäkään, mutta tässä se menee toiseen suuntaan! Hahahahaha

Oikeesti tiedän: se on Duussi, joka kroolaa Hotel Armonyn uima-altaassa Desenzano del Gardassa. Heppu väitti että oon ihan överi ja ylisuorittaja, kun kesken altaalla loikoilun kaivoin pussista uimalakin ja lasit ja tein pienen reenin (niin pienen, että tuskin moista voi reeniksi rehellisesti sanoakaan). Tänään kävin aamu-uinnilla Samppiksessa, ja onhan sielläkin aina kivaa, mutta kyllä mä tuohon italialaiseen pikkualtaaseenkin aivan mielelläni joskus uudestaan pulahtaisin.

Seuraavat uimaliikkeet suoritetaankin meressä - tänään lähdetään viikonlopuksi saareen! Ekaa kertaa koko mun perhe paikalla yhtä aikaa, ihanaa! Saarireissu tulee todella kreivin aikaan: olen kiireisen työviikon jäljiltä siinä tilassa, että meinasin äsken raivostua niin että koko maailma kuulee, kun otin pakkasesta mustikoita enkä sen jälkeen tahtonut saada pussin sulkevaa klemmaria millään takaisin paikalleen. Vähemmästäkin sitä ihminen räjähtää...

En yhtään tykkää olla tällainen. Tykkään olla sellainen joka aion olla tänä viikonloppuna, sellainen joka uiskentelee ja naureskelee ja lueskelee ja kuljeskelee saaressa paljain varpain. :)

Joopa joo, jooga joo

Phuhh, eipä liiku päässä kovin montaa ajatusta hikisen ja haastavan puolitoistatuntisen vinyasa-lämpöjoogan jälkeen. Löysin tieni Aurajoogaan vuodenvaihteessa, ja olenkin koko vuoden ensimmäisen puoliskon ajan käynyt lämpöjoogaamassa säännöllisesti kerran tai kaksi viikossa. Vaikka kymppikortin hinta kieltämättä hiukan kirpaisee aina ostohetkellä, sellaista epäolennaisuutta kuin rahanmeno ei kerta kaikkiaan tule miettineeksi ikinä joogasalin rauhassa. Jos jo jooga itsessään on ihan parasta (siksikin, että sitä voi jonkin aikaa harjoiteltuaan alkaa tehdä myös ihan itsekseen vaikka kotona) niin lämpöjooga on kyl ihan parasta.

Tänään tunnin teemana oli tälle selkävaivaiselle osuvasti "totuudellisuus ja taaksetaivutukset". On meinaan harvinaisen totta, että meitsin selällä ei enää kovin taakse taivuta, ja se on vain hyväksyttävä. Mutta silti yritettävä milli kerrallaan vähän pidemmälle - niinä päivinä, kun se tuntuu oikealta.

Ommm.

We could've been sad for just a little bit longer

Tänään on ollut päivä, johon eilisen kiireet (katsoin puoli tuntia telkkaria hepun kanssa ja kävin jumpassa ja kaiken muun ajan aamusta iltaan tein töitä) jäivät vielä kaikumaan. Paistoin porsaanlihat uunissa kuiviksi kengänpohjiksi, salilla ei meinanneet voimat riittää vanhoihin tuttuihin liikkeisiin vanhoilla tutuilla painoilla, melkein vähän loukkaannuin hepulle kun se totesi, vaikka toki rakastavan aviomiehen hellyys äänessään, etten ole enää ihan nuori ja simpsakka. No kun olin ollut siellä salilla ja sitten istuin väsyneenä lattialla katsomassa telkkaria enkä noustessani kieltämättä päässyt ylös tavalla jota olisin itsekään kuvaillut erityisen ketteräksi.

Mutta sentään ehdin salille ja katsoa telkkaria hepun kanssa ja käydä kaupassa ja laittaa meille ruokaa. Jos eilinen olisi jäänyt elämäni viimeiseksi päiväksi, en olisi lähtenyt kovin tyytyväisenä. Tänään on ollut edes vähän yritystä parempaan päivään. :)

Niin ja tänään olen myös ehtinyt kuunnella hiukan musaa. Mark Owen julkaisi eilen uuden videon, jolla on mukana kaunisääninen nuori laulajatar Ren Harvieu. Biisi ei ole varsinaisesti lemppareitani Markin tuoreelta soololevyltä, enkä oikein edes tiedä mistä kaikesta tässä lauletaan, mutta jotenkin tämä sopii silti tähän päivään. Tunnelmaa ja sellasta, tieks.

Wherever you are, be all there

Viikko sitten maanantaina näytti tältä:

Tänään maanantaitunnelmat ovat näyttäneet vähän erilaisilta. Jepulis, kiiruinen työviikko lomailun ja reissailun välissä. Vaikka yritänkin parhaani mukaan opetella sisäistämään tuota otsikon sanomaa, tänään on mieli kyllä vaellellut Italian maisemiin silloin, kun olisi pitänyt keskittyä ihan muihin asioihin. Ja samalla olen pohtinut, mahdoinko olla Italian maisemissa tarpeeksi läsnä. Voi kun voisin mennä sinne takaisin ja olla vielä vähän läsnä!

No, ainakaan en harrastanut häämatkalla hetkessä elämistä häiritsevää Instagram-kuvien näpsintää ollenkaan niin paljon kuin ehkä olisin, jos mulla olisi uudempi puhelin... iPhoneni on niin vanha, että siihen ei saa enää päivitettyä sellaista ohjelmistoversiota, jolla Instagram toimisi kunnolla: saan otettua kuvia, mutta en julkaistua niitä missään, ja kaksi kolmasosaa otoksista katoaa jonnekin bittiavaruuteen ennen kuin ehtivät tallentua edes puhelimen muistiin.

Tässäpä nyt kuitenkin pieni kuvakavalkadi matkan varrelta. Venetsiaa, Gardajärveä, Veronaa. Kauniita unia, Italian kuvia. :)

E saremo quel che tutti sognano, quell'amore che i cantanti cantano

Sopiiko, jos väsyttävän* mutta antoisan** Ruisrock-viikonlopun päätteeksi kuunnellaan vähän italialaista musaa? Che dite voi? :)

* Tässä iässä kaks päivää festaririekuntaa riittää, kolmas olis jo vähän liikaa.

** Pää kii! Karri Koira! Samuli Putro! Hurts! Jessie Ware! Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana! CMX! Dizzee Rascal! Notkea Rotta! PMMP! Pertti Kurikan Nimipäivät! HIM! Kavereita ja hauskaa ja valkoviiniä ja aurinkoa ja pöllyävää hiekkaa ja tanssiaskeleita ja ohi lipuvia ruotsinlaivoja ja kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa, mutta kyllä ne virtasivat sillä hetkellä ihan onnesta jo siellä Rantalavan tuntumassa.

Näin musiikin ystävänä musta on kiva aina ulkomaanreissuilla kuulostella, mitkä ovat sen hetken paikallisia hittibiisejä. Selvittäminen onnistuu yleensä helposti ihan parissa päivässä, kun hotellissa napsauttaa päälle telkkarin musakanavan ja pitää korvat auki kaupoissa ja muualla soivien radioiden äärellä. Häämatkalta Italiasta jäi soimaan päähän kolme alkukesän hittiä: Max Pezzalin kaunis (ja ah niin italialainen) balladi L'universo tranne noi, Neffan kepeä kesäralli Quando sorridi ja Gianna Nanninin rouheasti rokkaava Scegli me. Otahan mukava asento, laita luurit korville ja nauti hetki! :)



Bonuksena vielä muutama oma suosikkini reissusoundtrackilta - ei kuitenkaan ihan tämän kesän tuoreimpia tuttavuuksia:

1. Helmikuisessa Sanremon laulukilpailussa kolmanneksi tullut Modà ja Se si potesse non morire.

2. Viime vuoden Sanremo-voittajan Emma Marronen vahvasti tulkitsema alkukevään hitti Amami.

3. Kun lentokentältä saarten puolelle kuljettanut vesibussi eli vaporetto kurvasi avarammilta vesiltä Cannaregion kanaaliin, veneen radiossa alkoi soida yksi lempparibiiseistäni, Mario Biondin vastustamattomasti svengaava This Is What You Are. Kuin tervetulotoivotuksena uskomattoman ihanaan kaupunkiin. :)

I'll be your mirror

Enpäs olekaan vielä kertonut täällä blogissa, että mulla on uusi harrastus: olen alkanut käydä laulutunneilla! Ihan ihmeellinen juttu 31-vuotiaalle, joka on käynyt musiikkiluokat ala-asteelta lukioon ja laulanut koko ajan kakkosalttoa kuoroissa (yhdessä aika taitavassakin, vaikka itse sanonkin). Tuntuu, että yhtäkkiä jonkinlaisen korvalle ystävällisen äänen muodostamiseen ja hengittämiseen ja samalla pystyssä pysymiseen vaaditaan ihan liian monta liikkuvaa osaa, pää ei pysy perässä, ja samalla pitäisikin olla ajattelematta liikaa. Tuntuu välillä turhauttavaltakin, että laulun yhtä tahtia voidaan jäädä hinkkaamaan pitkäksi ajaksi - mutta jännä juttu, harjoittelemalla se oikeasti voikin alkaa kuulostaa paremmalta! Siis tismalleen samanlaista treenaamista kuin tanssissa, en vain ole koskaan ajatellut laulamista näin.

Olin tänään kolmannella tunnillani, ja kivaa oli taas. Jos joskus 45 minuuttia voi mennä nopeasti niin laulutunnilla! Nämä ensimmäiset kerrat ollaan treenattu Jonna Tervomaan Myöhemmin-biisiä, jonka valitsin nuottikirjasta, ja voisin kuulemma alkaa miettiä rinnalle jo toista kappaletta... Jotain teiktättii? :D

Fiksumpi olis tietysti ottanut muutaman laulutunnin jo ennen kuin lauloi omissa häissään.

Kaverit arvelivat etukäteen, että kitaransoittoa harrastava heppu varmaan yllättää häissä jollain serenadilla - mutta yllättäjä olinkin minä! Ja totta vieköön yllätin myös itseni! :D Ajatus laulamisesta kävi mielessä jo kauan ennen juhlia, mutta ajattelin, etten uskalla, en kehtaa, en pysty liikutukseltani... Kunnes sitten vastaan tuli biisi, joka kolahti niin kovaa, että halusin omistaa sen hepulle. Päätin, että jos vain rohkeus riittää, laulan sen häissä, mutta jos pupu menee pöksyyn, esitän sen pienemmän yleisön läsnäollessa seuraavana päivänä, kun kokoonnutaan kaasojen ja bestmanien kanssa brunssille.

Tein hääviikolla Velvet Undergroundin I'll Be Your Mirroriin suomenkieliset sanat, lauleskelin niitä täyteen ääneen pyöräillessä ja päässäni nukkumaan mennessä, ja harjoittelin biisiin osapuilleen sopivat soinnut (ne neljä, jotka muistin kouluajoilta) salaa hepun kitaralla tasan kaksi kertaa. Jos olisin treenannut yhtään enempää, en olisi uskaltanut astua estradille, vaan olisin h-hetkellä nujertunut suorituspaineiden ja itsekriittisyyden alle. Nyt hetki oli juuri oikealla tavalla ex tempore - päätin viisi minuuttia ennen esitystäni että mä pystyn tähän - ja yksi elämäni onnellisimman päivän ikimuistoisimpia. Ääni värisi ja särkyi, kitara soitti välillä vääriä ääniä. Kun näin hepun itkevän, aloin itsekin itkeä, ja biisi keskeytyi, ja vieraat itki ja hurrasi ja taputti, ja hetki oli täydellinen juuri niin.

Tämä vieläkin kyyneleet silmiin nostava muisto nyt vinkkinä myös tuleville morsiamille ja sulhasille, jotka kenties miettivät rakkaansa yllättämistä juhlaväen edessä - rohkeus kannattaa! Mutta biisin koko käännöksen pidän vain meidän muistissa. :)

I'll be your mirror
reflect what you are, in case you don't know
I'll be the wind, the rain and the sunset
the light on your door to show that you're home

When you think the night has seen your mind
that inside you're twisted and unkind
let me stand to show that you are blind
please put down your hands
'cause I see you

I find it hard to believe you don't know
the beauty you are
but if you don't, let me be your eyes
a hand in your darkness, so you won't be afraid

Kun pelkäät että yö sut valtaan saa
ettet osaa oikein rakastaa
näytän sulle kuinka sokea oot
ei tarvii yrittää
mä sinut nään

Oggi è un giorno perfetto per volare, oggi è un giorno perfetto per non morire

Arki: Haloo haloo, kuuleeko Duussi?
Duussi: Töttöröö!

Tämä vaimo on vielä ihan sekaisin aamukuudelta päättyneen häämatkan jäljiltä. Sekaisin kaikesta näkemästään (vuorien sylissä kimmeltävä Gardajärvi!), kokemastaan (gondoliajelu turistivilskeisen päivän jälkeen hiljenneissä kanaaleissa Venetsian illassa!), syömästään (kaikki meren- ja järvenelävät ja pastat ja pizzat ja jätskit ja tiramisut!) ja juomastaan (Aperol-spritzit!). Ja sekaisin siitä hyvästä fiiliksestä, jota kai onnellisuudeksi kutsutaan.

Mielessä kävi viikon mittaan, että miten tämä häämatka nyt sitten eroaa meidän tavallisista matkoista tai kuuluisiko sen jotenkin erityisesti edes erota - meidän matkat kun tuppaa aina olemaan aika kivoja. Mutta mä luulen, että sellainen on aika hyvä häämatka, kun toisella menee kylmät väreet ja toista itkettää, kun on niin ihanaa.