3. helmikuuta 2013

Das ist so Berlin

En nyt lainkaan väitä, etteikö kotoisa sunnuntaiaamiainen olisi ollut yleville makunystyröilleni kyllin herkullinen (turkkilaista ja maustamatonta luomujugurttia, inkiväärihilloa, mysliä, ruisleseitä, gojimarjoja ja raakakaakaohippuja, appelsiinimehua, jasmiiniteetä ja vähän myöhemmin vielä jälkiuunileipää), mutta muistelen silti kaiholla niitä mahottomia aamiaisia, joita me syötiin muutama viikko sitten Berliinissä. Johan se oli lähtiessä tiedossa, että kaupunki on täynnä mainioita aamiais- ja brunssipaikkoja, mutta autuuden määrä yllätti silti.


Lauantaiaamuna suunnistettiin hiljalleen heräilevään Kreuzbergiin etsimään Mondon matkaoppaan kehumaa aamiaiskahvilaa (noi Mondot on muuten olleet monessa kaupunkireissussa todella päteviä matkakumppaneita, etenkin ravintola- ja kahvilavinkkien osalta). Cafe Morena löytyi helposti, ja kauniilla kaakelimosaiikeilla sisustetun kahvilan pitkä aamiaislista oli nälkäisten turistien mieleen. Viereisessä pöydässä selvästi lähistöllä asuva pariskunta joi kaffetta ja lueskeli aamun sanomalehteä kauemmin kuin me istuttiin aamiaistemme äärellä. Tunnelma oli rento ja kiireetön - enkä muuten ole saanut näin kaunista valmiiksi aseteltua aamiaislautasta missään!



Niin makoisa elämys kuin lauantain aamiaislautanen olikin, sunnuntaina oli tietysti päästävä kunnon brunssille. Niinpä taivalsimme, jälleen Mondon opastamina, Prenzlauer Bergiin kokeilemaan, josko Helmholtzplatzin ympäristön brunssipaikoista joku olisi avannut ovensa jo kymmeneltä. No, Houdini oli, joten ei muuta kuin sisään (ensimmäisinä asiakkaina, muuten, berliiniläiset alkoivat valua paikalle vasta yhdentoista maissa).


Taisin kiekaista heti ovelta jonkinlaisen spontaanin ylistyshuudon, kun näin korkkaamattoman buffetpöydän. Eikä siinä sitten ehtinyt enempää kuviakaan ottaa, kun piti keskittyä syömiseen. Taivas. Brunssin hinta 7,90 € ja juomat päälle (kamomillateetä ja kirsikka-banaaninektaria, jaa bitte). Heppu totesi osuvasti, että nyt kyllä ymmärtää, miksi Berliinissä kaupat ja muut ovat sunnuntaisin kiinni: kuka hölmö haluaisi olla töissä jos voi istua koko päivän tuommoisella brunssilla.

Liikeidea matkanjärjestäjille: sunnuntain brunssireissut Berliiniin. Lähdetäänkö heti ens viikonloppuna? :)

4 kommenttia:

  1. Mä haluun kans! Ihan pikkasen nolottaa, että en ole käynyt Saksassa sitten vuoden 2004, jolloin olin siellä vaihdossa. Eihän me olla asuttu tässä vieressä kuin kaks vuotta vasta... Ja Berliinissä en käynyt vaihtoaikanakaan. Ei ihme, että kielitaito on laskenut kuin lehmän häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, sit vaan kevätreissua puuhaamaan! :) Uskoisin, että vihreiden puiden Berliini on varmasti aika erilainen kuin tuo meidän kokemamme tammikuinen versio; kun rakennuskanta on monessa paikassa niin kolossaalista, puut varmaan toisivat sinne sellaista pehmeyttä, jota nyt huomasin jääneeni hiukan kaipaamaan.

      Ja joo, kielitaito kyllä ruostuu pelottavan nopeasti, mutta kyllä se ihmeen äkkiä palaakin sit kun pääsee taas käyttämään kieltä!

      Poista
  2. Hei Duussi!

    Olen lukenut sun blogia ikuisuuden, mutta aikaisemmin en ole kommentoinut, nyt on kuitenkin pakko.

    Olimme viettämässä miehen nelikymppisiä Berliinissä samana viikonloppuna kuin tekin siellä olitte. Ja hotellikin oli sama! Ja muutenkin fiilikset oli niin tuttuja, että oli pakko miehelle sun kirjoituksia lukea ääneen. Kuinka me epäiltiin, että varmasti ollaan väärällä kadulla kun Alexandeplazilta lähdettiin tarpomaan hotellille ja kuinka ihanaa oli istahtaa rauhassa aamiaiselle Penzlauer Bergissä.

    Ja kuinka mä olisin valmis lähtemään vaikka heti sinne uudestaan. Ja kiitos brunssi vinkistä, Houdini meni testattavien listalle. Ehkä sitten kesällä,on jotain haaveiltavaa.

    Nauti hääjärjestelyistä!

    -Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Maiju, tosi kiva kun kommentoit! :) Hitsi mikä sattuma toi yhtäaikainen reissu, ja vielä sama hotellikin! Hauskaa, että sulla oli niin samanlaisia ajatuksiakin paikasta.

      Ja kiitoksia, hääjärjestelyistä onkin tänään nautittu (ja sählätty suht sulassa sovussa kolmestaan äidin ja hepun kanssa) kutsukorttien viimeistelyn merkeissä... :)

      Poista

Sano sää kans!