12. lokakuuta 2012

K & K -faniklubista päivää

Hui miten hieno Dance-ilta eilen! Kaksi ekaa liveähän olin katsomassa paikan päällä Lintsin Peacockissa, mutta eilen jännäsin Katrinin ja Konstan puolesta kisastudiossa kotisohvalla. Suosikkiparini sokkoavioliitto-nykykansantanssi oli kyllä aivan tajuttoman upea. Maagisen vangitseva tunnelma, kypsää tulkintaa, kylmiä väreitä aiheuttavia nyansseja ja niin vaivatonta liikettä! Ja painostavasti kasvava hieno haitaribiisi livenä taustalla. Siis HUHHUH.

Flash toistinta ei löytynyt.

Myös viime viikolla Katrin ja Konsta hurmasivat taidollaan ja keskinäisellä yhteydellään, joka ei vakiotanssissakaan kaatunut parin huimaan pituuseroon. Kaunis, herkkä ja sen lisäksi vielä teknisestikin täydellinen valssi, miten se yks tuomari sanoikaan - utuinen flow. :) (Ilta oli muutenkin huippu, koska vieressä istuneella Konstan äidillä oli eväänä ämpärillinen karkkia, jota se tarjoili meillekin!)

Flash toistinta ei löytynyt.

Viimeistään eilisessä pudotuksessa nähtiin, että Dancen yleisö ei aina äänestä jatkoon taitavimpia tanssijoita, vaan ehkä ne jotka on kivoja tai söpöjä. Mikä tietysti toisaalta onkin ihan oikein, koska Dancessa hoetaan haettavan Suomen suosituinta tanssijaa, ei parasta... Silti olisi kivointa, niin kuin tanssijat itsekin jossain klipissä totesivat, että kukaan ei putoais matkan varrella, vaan että yleisö äänestäis sitten lopuksi vain voittajan.

Jaksan silti luottaa siihen, että Katrin ja Konsta pääsevät kisassa pitkälle, taitoa ja karismaa meinaan löytyy. Ensi viikon lajiksi heille arvottiin street, enkä epäile hetkeäkään etteikö tää taituripari suoriutuisi siitäkin superisti aiheen vaatimalla uskottavuudella. Jou mään ja seiskaa saa edelleen äänestää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!