Kesäkuu kuvina

Seuraan muutamaa blogia, jotka ovat osallistuneet jossakin kohtaa Fat Mum Slimin kuukausittaiseen Photo a day -kuvahaasteeseen. On aina hauskaa nähdä, miten erilaisia tulkintoja samoista yhden sanan tehtävänannoista kukin saa aikaiseksi, ja jossain vaiheessa olen aina tullut harmitelleeksi, etten itse älynnyt osallistua - koska kesken kuukauttahan ei tietenkään enää saa hypätä mukaan. (Tai varmaan saisi, mutta oma luonteeni ei anna moiselle periksi.)

Kun sitten eilen luin Åbolove-blogista, että kesäkuu on alkamassa(!) ja sitä myöten taas uusi kuva päivässä -haaste, innostuin että jes nyt määki sitte

paitsi että enhän mä oo koneen ääressä joka päivä kesäkuussa, enkä muutenkaan bloggaa joka päivä niin miten nyt sit yhtäkkiä, ja onkse ihan huijausta jos ajastaakin jotkut kuvat tulemaan etu- tai jälkikäteen, äh mitämääteen

ja päätin että äh jos vaikka ei ottaiskaan tätä niin älyttömän vakavasti. :) Huomisesta alkaen siis kuukauden ajan tavallisen höpötyksen lomassa Duussin kesäelämää kuva päivässä! Ties vaikka innostuisin jatkamaan tulevinakin kuukausina - no se nähdään sitten, aloitetaan nyt tästä yhdestä 30 kuvan sarjasta. Jos tartut itsekin haasteeseen, huikkaapa kommenttiboksiin!

Now my feet won't touch the ground

Heppu on sitä mieltä, että oon täys tonttu (no monestakin syystä mutta esimerkiksi) kun aina välillä intoudun nappaamaan valokuvan omista jaloistani. Mun mielestä koipikuvissa taas on ihan oma erityinen fiiliksensä. Maa jalkojen alla, kengät tai sukat tai paljaat varpaat, hameenhelmat tai housunpuntit, valo ja varjo, ne kertovat aina jotain kiinnostavaa siitä hetkestä.

Tai sitten yritän vain nähdä maailmaa selittäviä merkityksiä sielläkin, missä niitä ei todellakaan ole. Niin kuin nyt esimerkiksi jalkakuvissa.

Guilty as charged

Sinä! Martinsillan pielessä olevan pienen kaffekioskin hilpeä setä! Minä syytän sinua! Minä syytän sinua siitä että myit minulle helluntai-illansuussa taivaallisen lämpöisen rinkilämunkin ja vihreän chaiteen niin että sen hiilihydraattipaukun jälkeen minut valtasi ylitsepääsemätön väsymys ja nukahdin päiväunille ja nyt minun pitäisi tehdä vielä vähän töitä eikä mistään meinaa tulla mitään kun olen yks lötköpötkö enkä tahdo tolpillani pysyä!

Jessus että oli hyvää. :)

Fellas that were in the mood

Jeejeejee, tanssikoulun kevätnäytöspäivä! Vaikka itselläni ei edelleenkään ole lavalle mitään asiaa, lähden kohta Logomoon viettämään aurinkoista tanssilauantaita tsempparin ja valmentajan roolissa. Ehkä eniten odotan näkeväni pikkuiset breikki-kidsit, jotka kuulemma esittävät tällä kertaa muumioita :D ja toki jännitän maha perhosia täynnä, miten mun kisatytöt onnistuu ensimmäistä kertaa yleisön edessä.

Päivän teeman mukaisesti haluan tarjota pienen tanssihetken täällä bloginkin puolella. Ladies and henkselmen: kas tässä astetta ärreempää menoa viime viikonloppuna Helsingissä järjestetystä Show of the Year -kisasta. Kun nää pojat vougaa, Banksin Tyrakin olis taatusti tyytyväinen fierce-kertoimeen! Huhhuh! ;)

Save the date

Melkein en uskalla tätä ääneen sanoakaan, mutta menköön: jos ihan ihmeitä ei tapahdu, tasan vuoden päästä aika lailla näihin kellonaikoihin minusta tulee rouva ja sitten itken vähän ja nauran paljon ja tanssin ja laulan yhdessä aviomieheni ja kaikkien rakkaitten ihmisten kanssa.

Hui. :)

Ryhdyttiin toukokuun alussa kartoittamaan mahdollisia juhlapaikkoja ja pitopalveluita ja tekemään tarjouspyyntöjä ensi kesän korvalle. Me kun ei kumpikaan kuuluta kirkkoon, säästytään hääjärjestelyissä sen kautta yhdeltä säädöltä, mutta koska kirkot varataan jo kevyesti vuotta aiemmin, ei sopivan oloisissa juhlapaikoissakaan ollut enää kamalasti vapaita lauantaiaikoja. Saatiin kuitenkin tehtyä toukokuun lopulle alustava varaus yhteen mestaan, jota sitten käytiin katsomassakin - ja niinpä vain ihastuttiin paikan rempseään emäntään ja pröystäilemättömään maalaismiljööseen (ja järjen rajoihin mahtuvaan hintaan) sen verran, että siinä se nyt sitten taitaa olla.

Hepulle ei ole varsinaisesti väliä, onko juhlapaikka "meidän näköinen" - mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaisikaan - mutta itse pohdiskelen yhä hiukan sitä, miten vanhaan tallirakennukseen pystyy loihtimaan kaupunkilaispariskunnan oloisen juhlatilan. Muutama idea puupintojen koristelusta on kyllä jo tarttunut takaraivoon, ja toisaalta - ehkä on turha yrittääkään mitään liian moternia ja styylikästä, vaan mieluummin ottaa kaikki ilo irti nimenomaan siitä kontrastista, että urbaani hääpari tahtoo vienossa hevosenkakkelin tuoksussa. :D

Ideoiden ja suunnitelmien ylös kirjaamista varten ostin pari viikkoa sitten ekodesignmarkkinoilta ihanan pienen kirjasen. Kuvataiteilija Milla Karppisen erilaisista papereista kokoama kierrekirja on just näppärän kokoinen mukanakin kuljetettavaksi, jotta päähän pälkähtävät ajatukset ja ideat saa kirjoitettua heti muistiin, mutta tarpeeksi paksu, jotta sivuille mahtuu vähemmänkin oleellista tunnelmaan virittävää piirustelua ja raapustelua. Ja jäähän tuosta kaiken jälkeen ehkä astetta kivempi muisto kuin pelkistä Excel-taulukoista.

Toistaiseksi kirja on yhtä tekstinpätkää lukuunottamatta tyhjä. Heppu ei siedä Scandinavian Music Groupia, mutta sehän ei estä tätä mörsiötä fiilistelemästä kauniita säveliä ja sanoja. :)

Torstai on iloa täynnä

Eiks ookki mukavampaa mennä nukkumaan niin, että mielessä on kaikenlaisia kivoja asioita ja hetkiä päivän varrelta kuin että miettisi sellaista, mikä on ehkä aiheuttanut tyytymättömyyttä tai muita ikäviä tunteita?

No niin mustakin. :)

Joten kerron, että tänään oli kivaa esimerkiksi se, kun bongasin lähikaupasta ameriikkalaisherkkuhyllyn. En tiedä, mitkä laput silmillä olen kulkenut viimeiset viikot, kun kassatädin mukaan se ei ees oo ihan uus juttu enää... No, parempi myöhään. Say hello to my best friend root beer!

Kivaa oli myös se, miten daideellisen tanssiperformanssin jälkeen huomasin jakavani ihan saman fiiliksen ystävän kanssa, kun hymyiltiin samalla tavalla vinosti, vähän silleen oispitänytarvata-tyyppisesti pettyneinä. Kirjoitin tästä (ja viime aikojen muista vastaavista kokemuksista) inspiroituneena Facebookiin runonkin nykytanssikoreografeille, kas tällaisen:

Haluaisin nähdä välillä ihan rehellisiä tansseja,
en aina vain pelkkiä performansseja.
Jos ajattelit laittaa tanssijan riisuutumaan, mieti vielä kerran:
viekö se tarinaasi eteenpäin oikeasti minkä verran?
Jos ihminen osaa kävellä paikasta aa paikkaan bee,
se ei välttämättä hänestä vielä tanssijaa tee.
Kun liikkeen, hengityksen, taidon ja taiteen yhteen liittää,
tämä katsoja kiittää
ja hymyilee aplodeeratessaan muutenkin kuin vain kohteliaisuudesta.

So there. :)

Ihan ihmeellisen kivaa oli hoilata yksin kotona täysillä mukana muutama biisi Ultra Brata. (Anteeksi, naapurit.) Kun kaikki sanat muistuu mieleen ulkoa vielä vuosien jälkeen - ja miten hyvä mieli tulee tasan sillä hetkellä, kun laulaa mukana Siirrän sokeriastiaa ja tokassa säkeistössä jos joku tarkkailisi meitä hän ymmär- vetäiseekin Vuokon kanssa stemman terssiä ylempää -täisi mistä on kysymys!

Hurjan kivaa oli myös käydä Samppalinnassa plutaamassa äitin kanssa. Olen kuulemma aika hyvä vesijuoksuvalmentaja - no ehkä, kun olen saanut noin yleensä sekä vettä että ihmisryysiksiä karttelevan mamman kanssani ison altaan syvään päähän polskimaan muiden sekaan... Kiva saada äiti kerran viikossa mukaan uimaan, ihanaa yhteistä tekemistä, tekee hyvää sekä mielelle että kropalle.

Ja tietysti Euroviisut! Omia suosikkejani ovat tiistain semifinaalissa nähdyt Venäjän mummot ja Moldovan trumpettilaulu sekä tältä illalta Ruotsin tyylikäs Loreen ja komiasti cash note -balladia tuuttaava Viron poitsu. Heppu on jo nukkumassa, meitsi pitää soffalla omaa kisastudiota luurit päässä. Kunhan finaaliinmenijät ratkeaa, singahdan vielä tekemään jokailtaiset selkävenytykset ja sitten petiin. Hyvää yötä, kivoja unia! :)

Run to the water and find me there

Se on nyt semmoinen juttu, että mun on pakko ottaa puheeksi yksi asia. Luvassa annos Duussilassa aika harvoin kuultua jupinaa, mutta aihe on mielestäni niin tärkeä, etten osaa olla puuttumatta siihen.

Nimittäin. Nyt kun kesäkuu kolkuttelee ovella ja hellekelit kannustavat vähentämään vaatetusta, blogit ja Facebook alkavat täyttyä bikiniesittelyistä ja jee nyt kyl meen ottaa hullut brunat -tyyppisistä hehkutuksista. Eihän mun sana paljon paina, mutta tämä yksi kolkytvuotias varsin vaaleahipiäinen täti haluaisi vain muistuttaa tähän väliin, että pidäthän huolta itsestäsi auringossa.

Tai siis oikeastaan: älä ollenkaan makaa auringossa niissä uusissa bikineissäsi. Ja jos on ihan pakko, niin läträä pintaan reippaat suojakertoimet. Ettei käy näin.

Don't get me wrong, olen itsekin aloittanut kesänvieton ja lämmöstä nauttimisen tuossa samaisessa kaksiosaisessa asussa - kesän kakkoskodissani, Samppalinnan maauimalassa. Kun kävin viime viikolla kaupungilla etsimässä päivitystä ulkouintikauden kamppeisiin, H&M:llä osui silmiin pari tosi nättiä settiä, mutta eipä niitä tarvinnut viedä edes sovituskoppiin asti, kun jo näin etteivät ne sovi siihen puuhaan, johon ne käsittääkseni kuitenkin on ensisijaisesti tarkoitettu. Eli uimiseen.

Jos bikinit ovat niin hentoiset, että niistä jo silmällä näkee, etteivät ne pysy paikoillaan kun ponnistaa altaan päästä ensimmäiset vauhdit, mitä voimme päätellä? Että ne on tehty auringonottoon. Enkä itse yhtään tykkää siitä ajatuksesta, että jokin vaate on suunniteltu vain rusketusmakoiluun. Koska ihosyöpä. Vastahan ruotsalainen syöpäjärjestö älähti siitä H&M:n bikinimallitytön Photoshop-ylirusketuksesta... ja ihan oikein, että teki niin.

(Eikä se Henkan tämän kesän malliston uikkarien väriläiskäkään taida nousta miksikään varsinaiseksi uimarien suosikiksi - taisin jo Facebookissa luvata, että jos näen yhdenkään keltaisen hihan kroolaavan Samppiksen altaassa, syön jäätelön. Vaikka... taidan toteuttaa uhkaukseni joka tapauksessa.)

Löysin sentään itsellenikin ihanat uudet korallinpinkahtavat biksut, mutta hain ne suosiolla urheilukaupasta. Jos kerran joku laitos (tässä tapauksessa Peak Performance) kykenee tekemään bikineitä, jotka sekä näyttävät hyvältä että pysyvät päällä altaassa matkaa kauhoessa, ei kai se voi olla ihan mahdotonta muillekaan? Ehkä hinta nousisi silloin vähän korkeammaksi kuin 5 euroa per pala, mutta hillitsisipä samalla nuorison kerskahamstrausta.

Noin. Olen puhunut. Aurinkoista uintikesää sit vaan! :)

Ei puolikasta

Ei, minä en tarvitse puolikasta

anna minulle kokonainen maa ja taivas

meret ja joet ja vuorten harjanteet

minun, en suostu jakamaan

Ei, minua et puolikkaalla helli

elämä, kaikki kokonaan, minä jaksan

en minä halua onnen puolikasta

enkä myöskään murheen puolikasta tahdo

Haluan puolet tyynystä vain

jolla hellävaroen poskeasi vasten

avuttomana tähtenä, putoavana tähtenä

kädessäsi hohtaa sormus

Jevgeni Jevtushenko, suom. Markku Lahtela
sävel: Kaj Chydenius
mahtavin tulkinta: Kristiina Halkola

Kultasepänliikkeen myyjä sanoi, että kun sormukset mahtuvat sisäkkäin, liitosta tulee onnellinen. On siihen varmaan muitakin konsteja, mutta tuskin tästä ainakaan haittaa on. :)

Ice hockey cream

Jääkiekko? Blää, ei kiinnosta yhtään. Katsoin näiden MM-kisojen aikana kiekkoilua tasan yhden erän. Varasin jo kauan sitten mistään lätkästä mitään muistamatta meille treeniajankin täksi illaksi, mistä kuulin tanssijoiltani hiukan jotain nurinan tapaista - no, onneks Suomi ei päässyt finaaliin niin voidaan keskittyä tänään treenaamiseen. :D

Jäätelö? No tää kiinnostaa jo huomattavasti enemmän!

Avasin henkilökohtaisen kesäjätskikipsakauteni tänään joenrannassa uuden valkosuklaa-mansikan voimin. Pyöräreissun loppumetrien läkähdys suorastaan vaati pelastajajäätelöä, ja samalla tuli tsekattua, missä se kotia lähin kioski tänä kesänä sijaitseekaan...

Olikohan siellä jotain muita uutuusmakuja? :)

Our days are numbered and we know we're not getting younger, but it's nights like this that make me not really care

Kun aurinkoisena lauantaipäivänä makoilee näin...

...ja näkee yläpuolellaan tämän...

...olo on väkisinkin aika onnellinen. Tervetuloa, kaunis kesä!

Sana / sävel / liike

Kas, ei ole pariin päivään ollut oikein sanottavaa täällä. Eikä oikein ole vieläkään. Elämä vie, hyvät hetket joista varmasti saisi kivoja juttuja ja kuviakin mutta joita ei tule mieleenkään pilata selittämällä liikaa tai kaivamalla kameraa esiin, tiedättehän.

Siksi lyön nyt vain ruutuun pari tuoretta videota, joista kumpikin kertoo siitä, miten sanat eivät aina puhu tarpeeksi. Tanssi ja laulu, niitä maailmassa ei koskaan voi olla liikaa. :)

There are things in this world more powerful than words.

Pariisin kevät(takki)

Pariisin vuorotellen aurinkoisessa, vuorotellen sateisen koleassa huhtikuussa varsin toimiva takkivalinta oli klassinen beige trenssi. Saavuin kaupunkiin harmaassa pussiparkassani, mutta trenssin ostin paikan päältä heti ekana päivänä - jostain blogista olin lukenut vinkin, että Uniqlosta löytyy edullisia perusmalleja. Sovitin ensin mustaa, mutta heppu kannusti kokeilemaan myös vaaleaa versiota. Ja yhtäkkiä se turvallinen musta näyttikin ihan ankealta ja tylsältä.

Kun maanantailounaan jälkeen erottiin La Coupolen edessä Luxemburgissa asuvan ystäväni kanssa, hän totesi, että me hepun kanssa sovitaan kyllä hyvin paikalliseen tyylikkääseen katukuvaan. Jos niin, niin koska beige trenssi.

Kun mummi näki takin ylläni puolitoista viikkoa sitten, hän tokaisi enempiä miettimättä: ihan kamala, kakinvärinen, miten sulla tommonen, noitahan oli silloin viiskytluvulla, voi kamala sentään.



Seuraavana sunnuntaina, sillä aikaa kun oltiin leffassa, mummi oli yrittänyt soittaa kaksi kertaa. Soitin takaisin. Ei mulla muuta, mutta jäi vaan niin paha mieli kun sanoin niin ikävästi siitä sun takista. Voi mummi. Ei takki pahoittanut mieltään, enkä minä.

Koska tiedän, että se on klassikko.

Yö Versailles'ssa, päivä Turussa

Tulin tässä teekupillisen ääressä miettineeksi, että tuo blogin oikean laidan esittelyteksti on oikeastaan hitusen harhaanjohtava. Olen kova tyttö juomaan kaakaota, kyllä, mutta vielä enemmän juon teetä. Monta mukia päivässä. Joka päivä, kesät talvet. Vihreää, rooibosta, chaita, harvemmin mustaa maustettua mutta sitäkin aivan mielelläni. Kotona, kahvilassa, ystävien luona, teatterissa. Viimeksi eilen hepun mummilassa äitienpäiväkaffeilla olin taas kerran se, jolle erikseen keitettiin teevesi (ja tuotiin pöytään kauniissa posliinikannussa).

Hepulla on ollut viime vuosina kova yritys pitää nainen ja keittiön teehylly ruodussa: ylleni on langetettu toistaiseksi voimassa oleva teenostokielto. Jota tietysti rikon parhaan taitoni mukaan aina kun hepun silmä välttää ;) mutta hei, myös ihan herran itsensä parhaaksi: jos Pukkan hyvänyöntee maistuu hänen mielestään sukkamehulta, toki armoitetun teevastaavan on ostettava tilalle jotain muuta iltateetä.

Eikä ulkomaanmatkaa ilman teetuliaisia. Pariisissa haukoin henkeäni ensin Mariage Frèresin valikoiman (ja hintojen) äärellä, mutta sitten pienestä herkkuputiikista Pompidou-keskuksen läheltä löytyi rivillinen kauniita (ja aavistuksen edullisempia) purkkeja, joista mukaan valikoitui vihreä Nuit à Versailles. Kiiviä, persikkaa, appelsiininkukkaa, orvokkia ja pitkät perinteet.

Jos Versailles on yhtä hieno paikka kuin miten hyvää tee on, täytyyhän sielläkin joskus päästä käymään. Josko sitten seuraavalla reissulla, kun jonain päivänä palataan Pariisiin muistelemaan tuulista kihlaustamme. :)

Oi mutsi mutsi

Tässä on minun äiti. Minun äiti on minulle kovin rakas.

Niin kuin on myös minun äidin kissa Seela, joka ensin puski, sitten kynsi ja sitten meni koko äitienpäiväaterian ajaksi peiton alle piiloon. :D

Fill my heart with song and let me sing forever more

Tänään pääsikin tämä kääntäjä viettämään erikoislauantaita: tein koko päivän vähänniinku töitä, mutta ihan muissa hommissa kuin tietokoneen äärellä (eikä niistä mitään maksettukaan, mutta ei kerrota hepulle).

Vietin ensin päivän Vimmassa ekodesign-markkinoilla mallina (tepasteltiin mm. otsikon ihanan biisin tahtiin), ja illaksi siirryin Barker-teatteriin juontamaan ystävän järjestämää tanssitapahtumaa. Olihan se kieltämättä kiva päästä pitkästä aikaa itsekin lavalle, vaikken yhtään piruettia tehnytkään... stagella vaan on kivaa. Yllättävän usein multa kysytään, harkitsinko koskaan isin jalanjälkien seuraamista näyttelijäksi - no enpä oikeastaan, mutta ihmeen hyvin silti minäkin lavalla viihdyn. Ehkä sieltä geeneistä on sittenkin jotain tullut?

Ja tosiaan, ennen kaikkea oli kivaa vaihtelua omaan oikeaan työhön. Vai pitäiskö sittenkin alkaa joka päivä tälläytyä tämmötti satunnaisten ovikellonsoittajien varalta!  :)

Let it go

Yllätin itseni pitkästä aikaa viime yönä murehtimasta. Heräsin joskus neljän maissa, enkä saanut vatsakrampeilta ja ikkunaan rummuttavalta sateelta heti uudestaan unta. Niin kuin öisin kai usein, päässä pyöri  moni murhe yhtä aikaa: oli elämän kokoisia murheita (Entä jos en oikeasti voikaan tulla raskaaksi? Ovatkohan ihmiset, joita olen joskus ajattelemattomuuttani tai lapsellisuuttani loukannut, antaneet mulle anteeksi? Vai muistavatkohan he edes enää, että minäkin olen olemassa?), keskikokoisia murheita (Kummitytön ristiäiset on samana päivänä kuin SM-kisat! Mitä jos vatsa kramppaa hääpäivänäkin?) ja vähän pienempiä murheita (Pysynkö pystyssä lauantaina muotinäytöslavalla korkeilla korkkareilla? Löydänkö kisatytöille just sellaisen puserokankaan kuin haluan vai täytyykö tyytyä melkein hyvään?).

Aikani murehdittuani nukahdin uudestaan. En saanut yön pimeästä kysymyksiini vastauksia, mutta oikeastaan - enpä osannut niitä kaivatakaan. Kai se on vain terveellistä, että tämmöinen peruspositiivinen lammaskin, jolla on elämässään kaikki paremmin kuin hyvin ja joka haluaa nähdä kaikessa ilon aiheita, ajautuu välillä murehduksen syövereihin. Edes tunniksi torstaiyönä.

Ja onhan se niinkin, että oma positiivisuuteni on oikeasti vain surun kääntöpuoli. Koen joka päivä pohjatonta surua siitä tiedosta, että oma ja kaikkien rakkaitteni elämä päättyy aikanaan, siitä pelosta, että se tapahtuu pian, siitä, että maailmassa niin moni ihminen kärsii ihan vain siksi, että kaikki eivät ymmärrä tämän ihmeellisen elämämme arvoa. Joka siis itselleni kirkastuu juuri surun kautta.

Ehkä näihin fiiliksiin jotenkin sopii soundtrackiksi Alexandra Burken uusi sinkku. Tulee hyvä mieli ja alkaa tanssittaa - ei musiikilta aina tarvitse enempää vaatia. Alku potkaisee käyntiin vähän samanlaisella kilkutuksella kuin Beautiful People (yksi selkätsemppibiiseistäni), ja muutaman tahdin jälkeen taustalle ilmestyvä biitti tuo ihanasti mieleen ysärin, Ultra Naten tai jonkun. Ja sitten Alexandra hymyilee kauniisti ja laulaa let love lead the way ja come on baby bring back the light ja kaikki tanssivat iloisina. :)

Pupujussikat, pupujussikat, ne lystikkäitä on

Ilmoitusluontoinen asia: olen tainnut löytää uuden lempimehun. Rauchin täyteläinen mangomehu on edelleen hyvää, mutta totuuden nimissä sitä makeutta ei kestä ainakaan kovin montaa purkkia peräkkäin.

(Ehkä huomaat jo tästä, että aamumehu on minulle erittäin tärkeä asia. Toisten kone käynnistyy aamukahvilla, itse tarvitsen lasillisen mehua tai en pysty toimimaan.)

Tuossa päivänä eräänä tartuin Anttilan mehuhyllyllä tarjouksessa olleeseen Innocent-omppumehupulloon. Etiketti ei herätä ihmeempiä epäilyksiä, eihän?

Halusin kuitenkin tutkailla vähän tarkemmin, mitä mehu on syönyt. Oikein arvasin, kovasti on aitoa ja sataprosenttista tavaraa. Mutta sitä en arvannut, mitä pullon takalaidassa tuli sisältöselostuksen jälkeen vastaan:

Liitopupu!

Ei tarvinnut siinä hihitellessä enää kahta kertaa miettiä, ostanko vai enkö. Ostin - ja on muuten hyvää.

Päivän kysymys

Mikä se on se paikka, jossa saa ihmisiltä halauksia ja koiralta märkiä pusuja, valmiin kisabiisin ohjeiden mukaan miksattuna ammattilaisvehkeillä ja vielä kaiken päälle mansikkateetä ja tahmapullaa?

Vastaus: se paikka on ystävien koti.

Jos heppu ei varsinaisesti riemuitsekaan tästä mun blogiharrastuksesta, yhdestä asiasta veikkaan sen olevan silti ihan iloinen: meikäläisen bloggaamisen kautta hänenkin elämäänsä on ilmestynyt aika kivoja ihmisiä. Niin kuin esimerkiksi tuo yksi pariskunta, joka asuu käytännössä saman kadun varrella kuin me. Ollaan tunnettu vasta ihmeen lyhyen aikaa, mutta en usko että tää suhde voi latistua alkuhuuman jälkeen pelkäksi kaveruudeksi. Kyllä tää ystävyyttä on.

Ja onhan siinä vaara tuntea itsensä suorastaan imarrelluksi, kun tietää, että tyypit eivät noin oikeastaan välitä viettää aikaansa ihan kaikkien ihmisten kanssa. Tai siis ainakaan tyhmien ja ajattelemattomien. Hyvien ihmisten kyllä. Johtopäätöksenä saattaa sortua ajattelemaan, että itse osuu ainakin kahden henkilön mittapuulla sinne hyviksen puolelle. :)

Yllä vappuaaton todistusaineistoa siitä, että a) mun ylioppilaslakkia ei sitten tosiaan löytynyt ja b) hanskataan Jennin kanssa aika hyvin jokaisen itseään kunnioittavan bloggaajan repertuaariin kuuluva juhlailme. Skumppatöröööö!

Don't bring flowers after I'm dead, save your givings for the living instead

Voi näitä sunnuntaita!

Kun aamulla kelloa ei ole ajastettu soimaan, mutta silti noustaan ylös jo yhdeksän jälkeen ja edessä on pitkä päivä. Vapaapäivä.

Kun edellisenä iltana aloitetut häävalmistelupohdinnat surraavat mielessä heti herätessä. Kunpa vain vihkimiseen ja juhlimiseen löytyisi meille kaunis, tunnelmallinen ja persoonallinen paikka! Joka ei maksaisi tsmiljoonaa!

Kun freelancerin ei tarvitse miettiäkään duuneja, vaan voi tavallisen työläisen tapaan esimerkiksi lorvailla, lukaista muutaman vanhentuneen sanomalehden ja käydä elokuvissa.

Kun tietää jo etukäteen, että sunnuntai-Hesarin kaste- ja kuolinilmoitukset itkettävät, ja silti haluaa lukea ne. Ja sitten itkettää.

Kun tajuaa, että kukaan ei sittenkään pakota mahduttamaan pyrstöosastoa koon 38 hääpukuun, ja sitten leffateatterin kahvilassa hörppää ihanan kanelisen chai latten ja haukkaa ihanan pehmoisen croissantin.

Kun ymmärtää, että on oikeus pahoittaa mielensä, mutta siihen tunteeseen ei kannata jäädä roikuskelemaan noin minuuttia pidemmäksi ajaksi tai muuten tekee päivästään tylsän ihan itse.

Kun illan päätteeksi pääsee pitämään treenit omille tanssijoilleen ja pystyy itsekin liikkumaan jo asteen paremmin.

Lisää näitä sunnuntaita! :)

Macaron keikkuen tulevi

Silmänkääntötemppu:

Ohoo! Ne vaihtavat paikkaa!

Vaikka se todellinen temppuhan tässä on se, että oikeesti noita macaroneja ei ole enää olemassakaan. Kjeh.

Oot kaikki mulle

Ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys
ja varjot valahtavat lattialle
kaukaa metsiköstä kuuluu outo helistys
kuin tähdet tippuisivat puitten alle

Mä selkääs vasten hiljaa painaudun ja siihen jään
ja silittelen vaiti hiuksiasi
sä kuiskaat: entäs sitten jos en sulle riitäkään
ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi

Oot kaikki mulle, huudan, etkä kuule kuitenkaan
vain liikkumatta valvot pimeässä
en sulle mitään osaa tehdä, paitsi rakastaa
niin kauan kuin vain tahdot pysyn tässä

Sä sykkyrässä nukut niin kuin sairas kaninpentu
ja yhtäkkiä hätkähtäen heräät
ja kysyt: et kai koskaan mieti kuinka meidän käy
ja hiuksiani hiljaa kätees keräät

Ja sitten kerrot mulle minkälaista unta näit
sä taivaan kanteen piirsit enkeleitä
ja jokaiselle tähdelle sä silmät maalasit
ne ihmetellen katselivat meitä

Oot kaikki mulle, huudan taas ja silloin kuulet sen
ja syliäni etsit pimeässä
en sulle mitään anna, paitsi koko sydämen
niin kauan kuin vain tahdot pysyn tässä

Teksti: Anna-Leena Härkönen
Sävel (jonka isi esitti meille kihlajaislauluna ja minähän itkin kuin vesiputous): Kaj Chydenius

Junaterveiset

Kovin montaa omaan elämääni välittömästi vaikuttavaa asiaa en voi sanoa inhoavani, tämmöinen säyseä Tyyne Vieno kun olen, mutta yks niistä asioista on Pendolino-juna. Maksaa enempi ja keikkuu enempi = paha mieli ja pahoinvointi.

Mutta onneks oon ihan kohta jo kotona!

Mighty Milky Way

Näin on taas uusi kevät ja toukokuu otettu vastaan ystävien, serpentiinin, skumpan ja siman kanssa. Tänään Vartiovuorenmäellä muun vappukansan seassa piknikviltillä loikoillessa aurinko paahtoi kasvoihin niin lämpimästi, että oli ihan helppo uskoa, että kohta on kesä. Jee, kuulkaa!

Mutta eletään nyt ensteks tää toukokuu. :)

Kuukausi alkaa reissun päällä: huomenna matkaan Helsinkiin treffaamaan kakkosfysioterapeuttiani, ja perjantaina piipahdan Salossa katsomassa serkkupoikaa teatterin lavalla. Liisa Ihmemaassa on tarinana mainio, odotan innolla millaisen tulkinnan salolaiset ovat aiheesta saaneet aikaiseksi.

Seuraavalle viikonlopulle on luvassa hiukan mallinhommia, kun Ateljee Agamin Harriet pyysi mua taas esittelemään vaatteitaan. Onhan se suuri kunnia tulla tituleeratuksi luottomalliksi! :) Vimmassa järjestetään lauantaina 12.5. Ekodesign-markkinat osana Turku Design Festivalia, ja itse pääsen päivän aikana pyörähtämään lavalla pari kertaa. Sieltä suuntaan jatkamaan päivää tanssin merkeissä Barker-teatterille, jossa nähdään tanssia.tanssia-illassa kaksi esityskokonaisuutta. Kun en kerran itse vielä(kään) pysty tanssimaan, on ihanaa päästä katsomaan muita stagella.

Toukokuulle lukee kalenterissa muutama muukin tanssiesitys, jotka aion mennä katsomaan, ja muutenkin tanssi tulee pyörimään lähes tauotta mielessä koko kuukauden. Kuun lopussa nimittäin mun tytöt astuvat lavalle ensimmäistä kertaa yleisön eteen, kun esittävät kisakoreografian tanssikoulun kevätnäytöksessä. Ääkkisen ääk, en paremmin sano. :D Biisi on valmis, mutta vaatteet edelleen ihan vaiheessa... ja tämän ja ensi viikon aikana kolme seitsemästä tanssijasta reissussa maailmalla... Mutta hengittelen syvään enkä stressaa: me tehdään niin tiukka loppurutistus kuin pystytään, sitten biisi on valmis ja aion olla siihen aivan hurjan tyytyväinen. :)

Ja sitten... toivon, että toukokuussa bailaustahti vähän rauhoittuu. :D Maalis- ja huhtikuussa olen ollut menossa oikeasti koko ajan, joka viikonloppu on ollut kemut tai kahdet. Toki olen sitä mieltä, että mikään aihe ei ole liian pieni juhlittavaksi, mutta nyt alkaa tulla raja vastaan. Joo, hassua: ensin nurisin, että kun oon vaan kipee neljän seinän sisällä enkä käy koskaan missään pailaamas ja nyt tuntuu, että olis ihan paikallaan olla kuukauteen astumatta sisään baarin tai Alkon ovesta. :D Kisoihin tanssimaan lähtevillä ystävillä alkoikin tänään yhteisestä sopimuksesta herkuton ja alkoholiton voinninparannuskuukausi ennen h-hetkeä, mutta ei tekis tälle koreografillekaan pahaa hypätä hetkeksi remmiin. Ehkä Euroviisuja sittenkin pystyy katsomaan selvinkinpäin?

Tosin helatorstain aattona saattaa tehdä tiukkaa olla hörppäämättä edes yhtä kuplivaa lasillista ja syömättä vähän suklaamuffinsseja ja marjapiirakoita, kun kokoonnutaan viime kesän Köpis-jengillä viettämään Take That -iltamaa! Tytöt näkevät dvd:ltä keikan jonka missasivat, lauletaan ehkä vähän TT-Singstaria ja herkutellaan... öö, kukkakaalilla ja porkkanoilla. :D