26. huhtikuuta 2012

I've never told you how I feel but I spell your name L.O.V.E.

Vaikka heppu ei innostu hiukan tippaa mun jostain Take That-, Muse- ja Mew-tyyppisistä musaintoiluista (enkä mä vastavuoroisesti kaikesta ZZ Topista sun muusta mitä herra kuuntelee), jaetaan me sentään muutama yhteinenkin lemppari. Onneksi, koska musiikin fiilistely yhdessä keikalla on ihanaa!

Niin kuin esimerkiksi eilen, kun oltiin Klubilla kuuntelemassa pitkästä aikaa Weeping Willowsia. Pitkästä aikaa siksi, että nuo rautalankaperinteeseen kaihoisasti nojailevat ruotsalaiset iskelmäpopparit ovat taukoilleet viime vuodet muiden musaproggistensa parissa. (Olen kyllä edelleen vähän loukkaantunut Magnukselle kun se teki kaksi vuotta sitten keikanperuutusoharit Moon Ray Quintetinsa kanssa. Sen jazz-kokoonpanon kyllä tahdon vielä joskus nähdä!)

Ihana bändi, ihanaa musaa, ihana tunnelma, ihana heppu vieressä, ihana viinilasillinen, ihana keikka. Tai kuten runoilin Facebookiin yönsuussa: Taika, taito, tunne ja tyyli yhes paketis. Ja Magnus on lempeä-äänisin nelikymppinen Tintin näköinen mies jonka tiedän.

:)

WW:n musiikki on mahtavan ajatonta ja yllättävänkin monipuolista. Touch Me hytkytytti edelleen ihan yhtä paljon kuin kymmenen vuotta sitten, The Burden soi ehkä kauniimmin kuin koskaan ja välipalana (suomeksi!) kuultu Surujen kitara keinui niin tutun ja turvallisen raastavasti, ettei mistään olisi arvannut että lavalla onkin ruotsalainen rokkibändi.


Tiedoks teille että kiertue jatkuu: Wiipparit soittavat tänä iltana Tampereen Klubilla, huomenna Joensuun Kerubissa ja lauantaina Helsingissä Virgin Oilissa. Takaan tässä ihan henkilökohtaisesti joka iikalle, joka menee katsomaan, että kotiinviemisiksi saa ehkä hiukan haikean mutta mahdottoman hyvän mielen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!