16. helmikuuta 2012

'Til I hear you sing once more

Tämän torstaityöpäivän teetaukoja ovat tahdittaneet kaksi suurelle yleisölle kenties hiukan tuntemattomampaa herraa, jotka kuitenkin molemmat ansaitsisivat koko maailmalta raikuvat aplodit seisaaltaan. Saanko esitellä: Ramin Karimloo ja Marcus Collins!

Musikaaleihin hurahtanut erikoistunut kääntäjäkollegani raportoi tänään Facebookissa tuoreimmasta Les Mis -kokemuksestaan (Lontoossa, tietysti) ja kehaisi myös Jean Valjeanin roolissa laulanutta Ramin Karimloota. Itse näin Raminin lavalla vuosi sitten (Lontoossa, tietysti) Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummituksen jatko-osassa Love Never Dies, eikä se ääni ole sen jälkeen jättänyt rauhaan. Teatterin penkissä istuessa kulki ihan mielettömät kylmät väreet, ja kyllä kotona kuunnellessakin meinaa itku tulla.

Oopperan kummitushan on mun ja hepun semmonen yhteinen juttu. Katsotaan Gerard Butlerin ja Emmy Rossumin tähdittämä leffaversio suunnilleen kerran vuodessa - ja itken silmät päästäni viidestä minuutista lopputeksteihin asti. Faneina ollaan totta kai ladattu SingStariin Lloyd Webber -paketti, jossa on myös tämä Raminin kohta teille esittämä tsibale. Voin kertoo, että tuota viimeistä 13 sekunnin pitkää äffää varten tarttis vähän enemmän keuhkoja kuin meikäläisiltä löytyy... mutta yritys on kova! :D

Niin kuin yhden toisen Karimloo-videon kommenttiosiossa hilpeän osuvasti todetaan: Dear people of the world, we are sorry for Justin Bieber. In return, we present to you Ramin Karimloo. Please accept our apology.

Nyt kuulokkeet päälle ja äänet täysille. Tää on aivan mielettömän hieno.
I turn and it fades away AND YOU'RE NOT HEEEEEEEEERE!



Ja sitten aivan toisenlaiseen tunnelmaan: viimesyksyisen X Factor UK:n kakkoseksi tulleen Marcus Collinsin ekan sinkun video julkaistiin tänään! Ihana Marcus! Sitä tekis mieli halirutistaa (no ei sillä etteikö tota Raminiakin vois...) ja mennä sen kanssa koko yöksi tanssimaan diskopallon alle ja juomaan skumppaa vaaleanpunaisella pillillä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!