There's a dark cloud hanging over you, you've been down down down for too long

Sairaspäivittämöstä päivää!

Mulla oli tälle tiistaille kauan odotettu lääkärin soittoaika. Kun puhelin pirahti puoli kolmelta, langan toisessa päässä oli TYKSin ortopedian poliklinikan tohtori, jonka vastaanotolla kävin viisi kuukautta sitten ihmettelemässä alaselän välilevypullistumaani. Kaivelin esiin aanelosen, jolle olin kirjoittanut ylös kaiken, mitä halusin sedälle sanoa, ja aloin pajattaa.

Oireet on edelleen samat paitsi nilkkaan ei satu enää niin usein ja öisin heräilen sen viitisen kertaa ja pystyn nukkumaan noin puolessatoista asennossa enkä voi tanssia enkä halua syödä liikaa lääkkeitä ja kauanko tää oikein vielä kestää.

Resepti: odotellaan.

Kahdeksan kuukautta ei kuulemma ole vielä tavaton aika hengailla hermosärkyjen kanssa. Enkä pääse uuteen magneettikuvaan saati sitten leikkaukseen, kun kerran oireet eivät ole pahentuneet.

Heti puhelimen suljettuani kutsuin YouTube-lennättimen välityksellä apuun viisi väsymätöntä ritaria, jotka laukkasivat paikalle toivonvalkeilla ratsuillaan.

Why why why

do you cry cry cry

you should know by now

that the sun comes up for you

M niin kuin maanantai

Asioita, jotka ovat tänä aamuna tehneet iloisiksi:

mangomehu
mansikkaraparperijugurtti
mun kisatytöt, jotka jaksoi treenata eilen puoli kymmeneen asti illalla

ja Marcus Collins! Viimeisimmän X Factor UK:n kakkonen, Captain Barlow'n suojatti ja valmennettava, julkaisee ekan sinkkunsa virallisesti maaliskuun alussa, mutta ääniraita on jo laskettu liikkeelle. Coverilla on tietysti turvallista aloittaa, mutta toisaalta olisin halunnut heti päästä kuulemaan miehen omaa tuotantoa... no, antaa odotuksen vielä kasvaa!

Niin, tai oikeastaan coverin coverilla. Tässä ei nimittäin suinkaan versioida White Stripesia, vaan tulkitaan uusiksi ranskalaisen Ben l'Oncle Soulin näkemys aiheesta vuodelta 2009. Iskee ainakin itselleni jopa paremmin kuin tuo alkuperäinen rokkiralli. No hei, torvisektiot ja kaikki! Groovy, baby!

Viisikko tavarataivaassa

It's meme time! Furiahz haastoi haaveilemaan:

Kerro ilman materiasyyllisyyttä, mitkä viisi tavaraa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa.

Hmm.

Onpas vaikeeta. Päähän tulee heti semmoinen ongelma, että alkaa ajatella että tässä pitäis ajatella vain jotain ökykalleuksia. Toisaalta kalenterin takasivuille kirjoittamani realistisempi "nää olis jonain päivänä kiva saada" -listakaan ei enää pullistele rivejä samaan tapaan kuin vielä muutaman vuoden takaisessa kalenterissa - mikä saattaa tosin johtua siitäkin, että eletään vasta tammikuun loppua... mutta kuitenkin.

No, kokeillaan nyt jotain. :)

Niin mustia kuin mun takit vaatteet kaikki yleensä onkin, klassinen beige trenssi olisi enemmän kuin tervetullut täydentämään garderoobia. Ja ehta Burberryhän sen tietenkin pitäisi olla. Voi että: keväinen aamupäivä, kuivat jalkakäytävät joilta hiekoitussora on jo lähtenyt, silmiä kipristävä auringonpaiste ja se riemu kun tarkenee talven jälkeen taas trenssissä... Gimme gimme!

Acnen lyhytvartiset Pistolit on kaupunkikenkien kuningattaret. Niin ikään klassikkomatskuu, ja siksi en vain osaa ostaa jostain Dinskosta halpoja kopioita (enkä edes Nilsonilta vähän kalliimpia).

Tää nyt ei aivan osu tehtävänannon tavara-kategoriaan, mutta menköön: ostaisin meille uuden kodin. Ollaan nyt 2,5 vuotta asuttu 55 neliön kaksiossa viiskytluvun kerrostalossa. Koti on ihana ja viihdytään täällä mahdottoman hyvin, mutta silti molempia hiukan kuumottelisi isompi asunto: itseäni siksi, että saisin taas työhuoneen sen sijaan että nökötän läppäreineni makkarin nurkassa (mikä pilaa myös levolle pyhitetyn huoneen feng shuin!) ja heppua siksi, että sen räätälöidyt puvut ja nahkakengät ei enää mahdu nykyisiin vaatekaappeihin. :D Siispä hankintaan joku Mestarinkadun suloisista puutaloista tai jugend-lukaali Puolalanpuiston tai Vartiovuorenmäen vanhoista kerrostaloista.

Uudessa kodissa olisi tietysti niin paljon tilaa, että sinne mahtuisi Eero Aarnion pallotuoli. Heppu voisi poltella tuolissa piippua, itse käpertyisin palloon haaveilemaan Take Thatista.

Talvipyöräilystä olen luopunut jo muutama vuosi sitten (ku ei vanha enää uskalla), mutta muina vuodenaikoina kuljen joka paikkaan pyörällä. Sininen Tunturi Tangoni on palvellut uskollisesti jo niin monta vuotta, että se tuskin kamalasti pahastuisi jos pääsisi kohtapuoliin eläkkeelle. Uusi fillari olisi ihana - haaveissa musta Kronan!

No löytyihän sitä ostettavaa kuitenkin. ;) Oon jälleen kerran kapinallinen enkä haasta nimeltä ketään, mutta jos haluat, nappaa meemi blogiisi ja vinkkaa kommenttiboksissa, että niin teit!

[kuvat: 1, 2, 3, 4, 5]

I'm counting it down, four minutes of sound, it's always a rush when you're around

Juhlapäivä! Kääpiön syntymäpäivä! 40 vuotta eikä suotta!

Markin äänellä on muhun joku ihmeellinen vaikutus. Don't get me wrong, niin on tietysti muillakin Take That -äänillä, mutta Markin tunnistettavan erikoinen soundi jotenkin osuu muhun. Sellaisissakin TT-biiseissä, joissa liidiä laulaa joku muu, kun erotan Markin äänen taustalta stemmoista, tulee aina lämmin ja pörheä olo ja alkaa hymyilyttää. :)

Puhumattakaan herran omasta matskusta... Mark ehti julkaista TT:n tauon aikana kolme soololevyä, jotka on kyllä jääneet omasta mielestäni aivan liian vähälle huomiolle esmes Robbien supermenestyksen rinnalla. Ihan älyttömän hyviä biisejä.



Mä niin toivon, että Mark saa elää ja laulaa vielä ainakin toiset nelkyt vuotta. Oisko hieman siistiä 70-vuotiaana ryppyisenä mummelina fanittaa 80-vuotiasta ryppyistä kääpiötä!

...saattoi kuulostaa vähän oudolta. :D

Alta Abbey Road -liveversiona löytyvä The Garden on Take Thatin kauneimpia ja sanomaltaankin vaikuttavimpia biisejä. Markin ääni vetää heti alusta mukaan kuuntelemaan tarinaa, jota jokainen vuorollaan vie eteenpäin, ja Mark kokoaa taas lopuksi paketin yhteen. Brilliant.

Eikä muuten oo ihan yks eikä kaks niitä Thattereita jokka haluais tuon päivänsankarin kanssa makoilla siellä puutarhassa. :D

Eräänä kauniina aamuna

Huomenta!

Höhöhö.

Hello beautiful thing, maybe you could save my life

Ensi maanantain Ultra Bra -paluukeikalle ei liiennyt meitsille lippua (sitä paitsi menenkin mieluummin Saloon katsomaan serkkupoikaa musikaalin pääosassa), mutta tänään potkaisi parempi onni:

Ja me saatiin liput!

Voi huraa! Pomo on paras. Semmonen että jos ei joskus oikein tiedä mitä haluais kuunnella, voi aina valita Brucea pullistelevasta älppärilaatikosta (pikainen laskutoimitus: 12 plus boksit päälle) minkä tahansa niistä levyistä.

Ennustan, että heinäkuun viimeisen päivän iltana yks girl in her summer clothes on aika onnellinen. :)

Olin koulutusleski hunningolla

No tämmöstä se sitten on, kun heppu lähtee pariksi päiväksi Helsinkiin! Muistan juoda päivän ekan teemukillisen (edelleen oon muuten sitä mieltä, että jos mun sukunimi olis Killinen ja saisin pojan, antaisin sille nimeksi Teemu ahahaha) vasta neljältä iltapäivällä ja syödä päivän lämpimän aterian eli kaalipadan ja smetanan vasta kahdeksalta, siivota en muista ollenkaan, Satuhäät muistan katsoa ja toki vähän pillittää mukana (miten ne osaakin tehdä siitä aina sellasen...), töitä muistan tehdä niin hitsisti ja vielä pitäis hetki jatkaakin pimpelipom.

Ihan tavatonta, kun ihmisen arki menee tälleen sekaisin! Onneks heppu tulee huomenna kotiin ja laittaa holtittoman freelancerin takaisin ruotuun. Muuten saisin sanoa heihei viimeisillekin järjen hippusille. Kas näin, heihei.

Hmmmmmmm...

Näköjään omastakin kuvastaan voi hypnotisoitua. Vissiin nukkumaanmenoaika, mutta jos nyt vielä hetken tekstittäisin tuota yhtä kivaa balettisarjaa. :)

Adam & Stephen

Hei ihmiset. Poliitikot. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

Käyn tänään äänestyskopissa piirtämässä lappuun numeron, jonka välityksellä ääneni menee ihmiselle, joka on kanssani samaa mieltä tästä(kin) asiasta. Vaikka et löytäisi ehdokasten joukosta ketään, joka olisi mielestäsi täydellinen presidentin pallille, kunnioitathan silti demokratiaa ja äänioikeuttasi sen verran, että käyt äänestämässä ihmistä, jonka arvomaailma on lähimpänä omaasi. Eiks jeh? :)

Happy birthday Mister Captain

Onnea Captain Barlow nelkytyks vee tänään!

Jos on koko Take That ikääntynyt varsin, krhm, silmille siedettävästi, niin on kyllä Garykin.

:D

Ja mikä parasta, noita puseroiden jatkuvasti syventyviä v-aukkoja sai tsiigailla ihan luvan kanssa koko viime syksyn ajan X Factor UK:ssa. Päätuomaripestinsä innoittamana GB perusti myös Twitter-tilin, jonka seurailemisessa on ihan oma hupinsa (vaikka itse en ole edes kirjautunut koko Twitteriin).

Herran kuvakansiosta on havaittavissa kaksi lempiaihetta: suunnilleen puolet kuvista on muotibloggarityylisiä päivän asuja X Factor -lähetysten bäkkäriltä, ja toisessa puolikkaassa Gary esittelee vaikuttavaa mukikokoelmaansa. Teetä kun pitää engelsmannin juoda, ja mieluiten tietysti joka päivä eri mukista. Siis semmoisesta, jossa lukee esimerkiksi The talent, Pure class, Musical genius tai My wife's so lucky.

Viime viikolla Gary kävi vierailulla Buckinghamin palatsissa. Muuten kivaa, mutta mukit oli paskat. :D

On se semmonen ihana synttärimiäs! (Ja ice-cream-skiesin TT-piirrokset on ihan mahtavia!)

Just little things

Hahaha mitä ihmettä mää oikein kuvittelin kuun alussa, että tammikuun työtahti olisi jotenkin tavallista väljempi. Plöröks meni kuulkaa! Nojoo, muuten hommia on sen verran että liikutaan siellä sopivan rajoilla, mutta tänään ja huomenna kirjaimia joutuu paukuttamaan ruudulle rehellisesti sanottuna vähän liikaa. Ajatella, että tämmöinen kiire oli jossain vaiheessa mulle se normaali tahti! Älytöntä! Nyt, kun on pari päivää tavallista hopumpaa, alkaa jo ahdistaa. Ja hyvä niin: freelancerin jos kenen on tärkeää opetella oman jaksamisensa rajat.

Yhden teetauon kulutin tänään blogimeemeilyyn. Ei sillä, että kukaan olisi mua haastanut :D mutta kun törmäsin meemiin viime päivinä tarpeeksi monessa blogissa, oli pakko lopulta tehdä se itsekin. Homman nimi:

Valitse kymmenen omaan elämääsi parhaiten sopivaa arjen pientä iloa Just Little Things -arkistosta ja listaa ne blogiisi.

Olishan tuolta 583-kohtaisesta aarreaitasta löytynyt vaikka kuinka monta osuvaa asiaa, mutta omalle listalleni valikoitui tänään tällainen satsi - kriteerinä se, että juttu sai heti hymähtämään, hymyilemään, nyökyttämään tai muistamaan jonkin mieleen hyvänä jääneen tilanteen.

Kokeile sinäkin. Tulee iloinen olo. :)

Huutelisin puun latvasta, hävittäisin palkkani

Tykkään siitä kun ihan tavallisena keskiviikkoiltana...

...ystävä Helsingistä tulee työreissulle Turkuun ja saadaan hepun kanssa syy viettää arki-iltaa sinänsä aina ihanan kotisohvailun sijaan Tintåssa (tiikerirapu-kampasimpukkapizza!), E. Ekblomilla (cocktail-keskiviikko!) ja Teerenpelissä (öö, valkoviiniä ennen junan lähtöä!)...

...on selkävammainen niin ei oo edes sellaista mahista että omatunto soimais että nyt pitäis kyllä olla viininjuonnin ja pizzansyönnin sijaan tanssitunneilla (ei sillä, ettenkö joka päivä antaisi aika paljon siitä, että voisin olla)...

...voi unohtaa hyvässä seurassa muutamaksi tunniksi sen, että hukkuu töihin taas heti huomenna aamusta...

...voi kotiin tultua jännätä Top Chefiä, että miten se Tintån kokki tällä kertaa pärjää! Kaksi perättäistä voittoa jo plakkarissa, semppiä jee! :)

Something beautiful will come your way

Oi Jaasoni, Jaasoni. Miks olet Jaasoni?

Pim, olen hypnotisoitu.

Hhhnnggh
What is this
I can't even
Lost the ability to can.

Jos et vielä harrasta fanityttöilyä (tai -poikailua), suosittelen aloittamaan, tää on harvinaisen hauskaa. :)

Pilobolus: Shadowlands

Lauantaina illalla ennen nukkumaanmenoa kattelin telkkaria Varalan opiston mukavassa huoneessani. Ranskan vitoskanavalla oli käynnissä jonkinlainen varieteeshow, oli taikuria ja pyntättyä julkimoa haastattelussa. Sitten ruutuun ilmestyi tanssiteatteri Pilobolus ja jäin tuijottamaan haavi auki.

Ihan järjettömän hienoa akrobaattista varjoteatteria! Tässä versiossa matka vie New Yorkista Berliiniin; lauantaisessa ohjelmassa käytiin Pariisissa, mikä tietysti kolahti itselleni vielä kovemmin. Mykistävää katsottavaa silti tämäkin! Enjoy! :)

Moro!

Eik nee simmotti tääl Tampereel sano.

Ensimmäinen päivä koreografikoulutusleirin hulinaa takana. Vitsit miten kivaa! Hauskoja tyyppejä, mukaansatempaavia luennoitsijoita, inspiraatiota ja oivalluksia, naurua ja kyseenalaistusta, Varalan urheiluopiston kauniit talvimaisemat... ja kaiken muun hyvän lisäksi täällä syödään koko ajan! :D

Voisin ehkä jossain vaiheessa kertoilla vähän enemmän näistä tämän kevään koreografinhommistani ja purkaa myös huomenna päättyvän koulutuksen antia - olen antanut itseni ymmärtää, että lukijoiden joukossa on tanssiväkeäkin. Täällä leirillä on ollut muun muassa niin huippua, että Bjurströmin Marco onnistui heti aamusta tuomaan kyyneleet silmiin kannustavilla, kipeitä kohtia silittävillä sanoillaan.

Esimerkiksi kahdesta intiaanista kertovalla tarinalla, joka oli karismaattisen puhujan kertomana tietysti vaikuttavampi, mutta jotenkin näin se taisi mennä:

Kaksi intiaania istuu nuotiolla. Illan hämärtyessä vanhempi intiaaneista kertoo nuoremmalle, että hänen sisällään asuu kaksi koiraa, jotka käyvät kamppailua. Toinen koira sanoo, että intiaani on hyvä ja pärjää, toinen taas, että intiaani on epäonnistunut ja huono. Nuorempi miettii kuulemaansa yön yli ja kysyy aamulla: "Kumpi koirista on voitolla?"

Vanhempi intiaani vastaa: "Se, jota minä ruokin."

:)

Strong enough to walk on through the night (edition "soap in your hole")

(Tässä blogimerkinnässä oleellinen sisältö lukee tällä tavalla normaalin kokoisilla kirjaimilla ja epäoleellinen valitus vähän pienemmällä.)

Voi tiistai, missä lienet? Kokonaisen päivän kivuttomuus tuntuu kovasti kaukaiselta tämän perjantain kolmannentoista särkysirkuksessa. Yö oli pitkälti uneton, mutta onneksi sain nukuttua edes tunnin päikkärit. Kaiken kukkuraksi iho päätti yhtäkkiä, ettei tykkääkään kinesioteipeistä, ja kehitti allergisen kohtauksen yläselkään juuri siihen kohtaan, jossa rintsikat laitetaan kiinni. Riemastuttavaa.

Niin että tänään on taas Take That -terapia maistunut. Etenkin Relight My Fire. You gotta be strong enough to walk on through the night, there's a new day on the other side. No perkele! Pakkohan se on uskoa!

Jossain vaiheessa viime kesän Progress Live -kiertuetta Robbie alkoi laulaa RMF:ssä Lulun pätkää uusilla sanoilla. Mitä, toivoa sielussa? Vanhanaikaista!

You gotta have soap in your hole, just keep on walking, uou-uou-jee-e-ee.

Isi lähetti tiistaina Östermalmin kauppahallista viestin, että mitäs Tukholman-tuliaisia saisi olla? Viime kerrasta viisastuneena - tossa ennen joulua tilasin Acnen harmaan tavallisen t-paidan ja sain Acnen harmaan cropatun silkkiselkäisen collegen, en  tietenkään valita mutta ei ny varsinaisesti ihan sama asia :D - päätin ehdottaa jotain vielä perusteeppariakin yksinkertaisempaa ja viestitin takaisin: No jospas sitten jotain siitä naapurista Brukalta? Ainakin siellä oli ihania tuoksuvaisia palasaippuoita, muistelisin...

Ja kylläpä ne vain hyvältä tuoksuvatkin! Oliivi, passion, magnolia. Niimpal kauniit väritkin.

Ihan niin paljon ei silti ole toivoa sielussa, että uskoisin että näillä saisi pestyä säryt pois. Höh.

Doctor's order

Kahden mahtavan lumisen talven jälkeen Turkuun on jälleen saapunut se "talvi"keli, johon täällä lounaisrannikolla useimpina vuosina joudutaan tyytymään. Vähän vuorotellen pakkasta ja plussaa, lunta ja vettä, sohjoa ja pliukasta.

Mut hei, ei pal harmita! Edes selkävammaisen ei tarvitse turhia tuskailla katujen liukkautta, kun jalassa on kunnon kelintappomaiharit. Jos olisin tsmiljardööri, ostaisin kaupungin jokaiselle mummelolle ja pappelolle omat Dr. Martensit, niin eivät kaatuilisi suotta jäisillä jalkakäytävillä. Laastarit kantapäihin, villasukat väliin ja menoks.

Martensien lisäksi parhaat ystäväni näillä keleillä ovat bussikortti ja iso sateenvarjo.

Viimeisetkin vilun ja muun satunnaisen surkeuden rippeet vievät Café Artin jasmiinitee ja mustikkainen juustokakku. Edelleen tsmiljardöörinä tarjoaisin myös tällaisen korjaussarjan kaikille mummeloille ja pappeloille. Ja muillekin. :)

Believe in the boogie

Näin tossa yks yö omituista unta:

Mark Owen antoi mulle perheensä joulukinkun kypsytettäväksi, mutta uunin sijaan laitoin sen vasemman pakarani päälle ja kiedoin pyyhkeen lantioni ympäri niin, että kinkku pysyi paikallaan (siis samalla tavalla kuin joskus aamuisin pidän kylmäpussia kipeän kankun päällä). Ja siinä se sitte paistui.

Heppu tulkitsi alta aikayksikön, mitä uni tarkoitti: Sä tuut kuntoon ja ensi jouluna tanssit jo kuin kääpiö.

Jess! :)

Rasti seinään

Tämä päivä, tiistai kymmenes tammikuuta kakstuhatkakstoist, jää historiaan päivänä, jona Duussia ei sattunut just yhtään.

Ihan ihmeellinen fiilis, ollut aamusta asti. :)

Eikä oloa ainakaan huonontanut parin tunnin sessio jäsenkorjaaja-hierojan pöydällä. Diana Krall lauloi taustalla, että I've got you under my skin, ja minä omistin biisin taas kerran tälle rakkaalle välilevypullistumalleni. :D

Just nyt en osaa huolehtia edes huomisesta: vaikka kaikki puun koputtelu tänään ei olisikaan tuottanut kaivattua tulosta ja huomenna sattuisi taas enemmän, pääsen iltapäivällä fyssarin käsittelyyn. On se onni, että koko kesän eri hoitajilla rampattuani löysin vihdoin nuo kaksi ihanaa ihmeidentekijää, jotka saavat olon joka kerta hiukan kohenemaan sekä kropassa että päässä.

Viime fyssarikäynnillä kuvailin kipuani kirskuvaksi resiinaksi, jonka kyydissä matkaan avuttomana eteenpäin, kun kukaan ei muistanut kertoa miten se pysähtyy. Tänään olen kyllä edelleen resiinan kyydissä, mutta kirskuna on vaimentunut ja pystyn nauttimaan maisemista.

Vielä kun sais illan päätteeksi vähän kissahierontaa! :)

Merci d'avoir enchanté ma vie

Ostettiin eilen hepun kanssa matka.

Sellainen matka, joka vie meidät huhtikuussa pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin.

Ammattini kannalta on suorastaan rikollinen vääryys, että olen käynyt Pariisissa viimeksi syksyllä 2005. Vaikka mun ei kääntäjänä tietenkään tarvitse puhua työkieliäni täydellisesti, olisi silti hyödyllistä ympäröidä itsensä vähän nykyistä säännöllisemmin vieraalla (tai siis tutulla) kielellä. Muutamakin päivä tekee jo inspiroivia ihmeitä, palauttaa mieleen unohtuneita asioita ja opettaa uusia.

Vaikka olinkin Pariisissa töissä kesän 2003, opin tuntemaan lähinnä vain elämän Disneylandissa. Nyt haluan lähteä katsomaan kaupunkia hepun kanssa puhtain silmin, ilman pakkonähdäainakintääjatää-listoja. Ei oo pakko mitään muuta kuin flaneerata käsi kädessä, vetää ainakin yhdet pain au chocolat -ähkyt ja kilistää viinilaseja muutaman kerran päivässä.

Mutta jos ruudun sillä puolella sattuu olemaan Pariisin-kävijöitä, otan silti riemuissani vastaan vinkkejä sympaattisimmista ja sykähdyttävimmistä kahviloista, ravintoloista, putiikeista, kaupunginosista, kaikesta! :)

[kuvat: weheartit]

Ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla

...me äitin kanssa sunnuntaikävelyn päätteeksi tanssittiin liikennemerkkitolpan ympäri. Hienolta näytti, kun kadun toisessa päässä aurinko laski loimuten ja toisessa nousi valtavan kokoinen pyöreä kuu.

Tiedättekös, miksi en ole blogannut kolmeen päivään? Siksi, että olen ollut läsnä. Muistellut, millainen onkaan se entinen normaali- mutta nykyinen poikkeustila, jossa arjen asioitaan ei ihan joka päivä raportoikaan sosiaaliseen mediaan. (Jep, olen ollut hiljaa myös Facebookissa.) Kokeillut, miltä tuntuu, jos en kerro kenellekään, mitä olen päivän aikana tehnyt tai nähnyt tai miettinyt. Että jos pitäiskin tekemänsä, näkemänsä ja miettimänsä ainakin yhden pitkän viikonlopun ajan ihan vaan omana tietonaan.

Ja kyllä, nettihiljaisuus teki rauhoittavalla tavalla gutaa - mutta nyt täytyy jo vähän jotain päästä kertomaanki taas! :D

Esimerkiksi että savusiika, höyrytetty kukkakaali, kermainen sienikastike ja valkoviini maistuu ihan hirmuhyvältä. Ja että näin kaksi ekaa Kummisetä-osaa nyt vasta ekan kerran, ja tykkäsin tosi paljon. Ja ostin myöhäisherännäisenä iPhoneen Hipstamatic-sovelluksen, joka on kai aika turha mutta kai ihan hauska.

Ja että mun uusi uimalakki näyttää täydellisen urpolta mutta toimii vedessä mainiosti (olen onnistunut se päässä kroolaamaan jopati altaanvälin mitan eli kokonaiset 25 metriä putkeen, ei siis lainkaan turha kapistus). Ja että on ollut ihanaa saada valvomisen jälkeen vielä aamukuudelta uudestaan unta niin, että voi herätä lopulta vasta hepun silitykseen.

Ja että tää lumihomma on kiva homma! Tämmösiä aurinkoisia pakkaspäiviä nyt tonne huhtikuulle asti, ja sitten se pökerryttävän vihreä kevät. Kiitos. :)

Tuoll' on iltatee, sille laulan

Jos joku tonttu kurkkisi meidän ikkunoista sisälle iltaisin yhdeksän ja kymmenen välissä, näky olisi lähes joka kerta sama: Duussi ja heppu sohvalla katsomassa telkkaria, syömässä varrasleipää ja juomassa iltateetä. Joo, ihan totta: se sama heppu, joka on teehyllyn pullisteluun hermostuneena asettanut mut jatkuvaan teenostokieltoon jo ajat sitten (tosin hylly ei mystisesti ole juuri tyhjentynyt...), on alkanut juoda teetä! Rrromanttista ku voidaan siemaista yhdessä a nice brew! Seuraavaks sitte ne mätsäävät tuulipuvut!

Iltateen virkaa toimittaa tällä hetkellä Yogi Tean Bedtime-luomutee. Unen tuloa vauhdittaa seuraavanlainen luomuyrtticocktail: fenkoli, kamomilla, piparminttu, kardemumma, sitruunamelissa, sitruunaruoho, rohtovirmajuuri, ryytisalvia, laventeli ja muskottipähkinä. Huh, vähemmästäkin nukahtaa.

Yogi Tea on omia pussiteesuosikkejani paitsi ihanan laajan makuvalikoiman, myös pussien lipareiden mietelauseiden takia. Eilistäkin iltateetä keitellessä jouduin taas toteamaan että no älä, just noin, siis mä oon niin samaa mieltä.

:)

The way that I feel right now, oh Lord it may go

Onneksi uudenvuodenlupaukset eivät olleet voimassa vielä aattoiltana siinä kohtaa, kun PlayStationin VidZone täräytti ruutuun Reefin Place Your Hands -videon. Olis meinaan tullut läsnäolopisteisiin pahasti miinusta, kun keskityin kavereiden kanssa juttelun sijaan ihan täysin siihen, mitä telkkarissa tapahtui. Musa on mulle hyvin harvoin pelkkää taustamusaa, ja etenkin hyvät biisit vievät mun huomion aina ihan kokonaan. Oo siinä sitte läsnä... kelpaako, jos on läsnä musiikin maailmassa? :D

Sitä en ole tässä parissa päivässä vielä selvittänyt, miten ihminen voi unohtaa Reefin. No, nyt muistan taas. Hassua, miten sitä on puolet nuorempana digannut ihan samanlaista musaa kuin nykyään! Niinku vaikka jotain Take Thatia ja tämmösiä Reefejä. Musiikkimaun kehitys, onko se jotain syötävää?

Pidemmittä puheitta - vuoden 2012 voimaralli suoraan vuodelta 1996! :)



PS. Neuroottisen suuri ilo: miten hyvin videon pysäytyskuvan värimaailma sopii blogin sävyihin. Aah.

Jaguars need you, Larry

Vuoden ensimmäisen päivän iltana ennen nukkumaanmenoa:

Duussi: Mitähän kaikkea hienoa tää vuosi tuo tullessaan?
Heppu: Ei tartte tuoda niin hienoa, kunhan ei toisi huonoa.

No niinpä. Mutta yks hieno ainakin on: seinäkalenteri, josta saan seurata tämän vuoden päiviä!

Päästin spontaanin riemunkiljahduksen, kun avasin Monsterin joululahjan. Olin itsekin tsiigaillut Noa Bembibren Cats let nothing darken their roar -kalenteria sillä silmällä, mutta myöhästyin ostohommista kun kalenteri oli jo loppuunmyyty. Kovasti mieluinen lahja siis, kiitos vielä kerran pupu! :)

Ajattelin uuden vuoden kunniaksi jakaa täällä joka kuukauden alussa uuden daideellisen ajatelman hienosta kalenteristani ja kirjoitella samalla muutaman satunnaisen sanan siitä, mitä tulevassa kuussa on luvassa tai mitä toivoisin vastaan osuvan. Tammikuu here we go!

Lukujärjestys näyttää tammikuun osalta toistaiseksi mukavan väljältä. Ei täyteen ammuttuja viikonloppuja (sopivasti suunnittelematonta aikaa löhötä hepun kanssa soffalla ja/tai juada vinkkua kavereiden kanssa) eikä myöskään tämän viikon dedissuman jälkeen kovin kiireistä työtahtia. Ja itse asiassa ajattelin säilyttääkin vallitsevan rauhan: jos kohdalle sattuu osumaan pahemmin särkyinen päivä, ahdistaa huomattavasti vähemmän, kun ei tartte keksiä uusia asentoja joissa jaksaa naputtaa näppistä deadlinet niskassa painaen, vaan ehtii tehdä välillä hengitysharjoituksia ja keittää kaakaota. Freelancerin vapaus on poikaa, mutta kyllä tässä kieltämättä on vähäsen ikävä myös sellaisia avainsanoja kuin työterveyshuolto ja palkallinen saikku...

Tammikuun suurimmat odotukset kohdistuvat ei nyt mut sit viikonloppuun, jota lähden viettämään Tampesteriin Finnish Dance Organizationin järjestämälle koreografikoulutusleirille. Siis jee! Vaikka en itse tanssikunnossa olekaan, odotan leiriä ältsin innolla. Aion ottaa viikonlopun annista kaiken irti, vaikka todennäköisesti joudunkin hengailemaan liikeosiot kuunteluoppilaana. Ja Marco Bjurströmiltä aion tanssijuttujen lisäksi kysellä vähän positiivisuusvinkkejä. :)

Ja 2012 alkaa just niinku ollaa odotettu

Kun vuosi viime yönä vaihtui, heppu seisoi Martinsillalla toisessa kainalossaan skumppapullo ja toisessa minä, joka lauloin isin kanssa puhelimessa Auld Lang Synea ja voin onnellisesti.

Hugossa vuoden ensimmäisen Tom Collinsin äärellä lausuin ääneen pari uudenvuodenlupausta. 

Yksi: Lopetan turhan iPhonen näpläämisen. Meilejä ei tartte selata jokaisessa kassajonossa ja jokaisella puolentoista minuutin förimatkalla. Voi ihan vaikka olla vaan. 

Kaksi: Yritän olla enemmän läsnä hetkessä ja luopua multitaskaamisen innosta, niin että voisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jos vaikka katsotaan hepun kanssa leffaa, samalla ei lueta lehteä tai räplätä sitä puhelinta. Enkä enää halua saada itseäni kiinni siitä, että olen kuunnellut toisen sanomisia vain puolella korvalla tai antanut maisemien mennä ohi ilman että edes huomaan missä kuljen.

Kaveri jakoi eilen Facebookissa Neil Gaimanin uudenvuodentervehdyksen, joka kilautteli kauniisti soivia kelloja mun päässä. Siispä hei sinä siellä joka luet tätä nyt, näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin - onnellista uutta vuotta!
 

"May your coming year be filled with magic and dreams and good madness. I hope you read some fine books and kiss someone who thinks you’re wonderful, and don’t forget to make some art - write or draw or build or sing or live as only you can. And I hope, somewhere in the next year, you surprise yourself."

Taidan vielä lisätä lupauslistaani ainakin yhden Gaimanin kirjan lukemisen. :)