14. lokakuuta 2011

It was a very good year

Siitä on kulunut tänään tasan vuoden päivät, kun The Floodin video tärähti YouTubeen. 12 kuukaudessa yli 12 miljoonaa katselukertaa, ei iha huanosti.

Mennyt vuosi Take Thatin matkassa on ollut aika mieletön. Ei sillä, etteikö TT olisi kaikkina aiempinakin fanivuosina ollut ihan yhtä huippu, mutta tällä kertaa koko touhu herätti niin ainutkertaisia fiiliksiä. Robbien paluu, kaksi uutta levyä, kiertuefiilistely, kaikki Facebookissa saadut uudet ystävät ja kirsikkana kakun päällä tietysti Köpiksen keikkareissu. Viimeisen vuoden aikana ei ole mennyt varmaan päivääkään, etten olisi kuunnellut tai laulanut tai jossain käänteessä ajatellut jotain Take Thatiin liittyvää. Ei oikein sanat riitä kuvailemaan, miten onnelliseksi se nelikymppinen ukkoviisikko on onnistunut mut tekemään.

Proud Thatter.

Muistan, kun katselin tätäkin radiovetoa viime marraskuussa suorana netistä. Tässä jotenkin tiivistyy se yhteenpaluun fiilis, aikuiset äijät touhottaa kuin innostuneet pikkupojat. Ja miten hellyttävän rakastuneena Mark koko ajan katsoo Robbieta - toisin kuin Jason kohdassa 3:24... :D Ekassa kertsissä näyttää siltä että pitää vielä vähän keskittyä stemmoihin, mutta sitten alkaa irrota.

Ja kohta 3:41 - epic yeah. :)

1 kommentti:

  1. Mä tiedän niin just mitä meinaat vaikka itselläni intohimon kohde on muu, eri, eli VHB :-)

    VastaaPoista

Sano sää kans!