30. lokakuuta 2011

I always hoped that the best it was yet to come


Hyvin sanottu, Theo.

Ja hyvin musisoitu kans. Tämän syksyn virallinen sunnuntaibiisi, se on tämä.

29. lokakuuta 2011

And when you smile the whole world stops and stares for a while

Marcus! Ooft! X Factor UK -ilta tänään! Halloween-teema!

Pim, olen hypnotisoitu.

Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka saavat omalla hymyllään muutkin hymyilemään. :)

27. lokakuuta 2011

Iloviirus

Ihan siltä varalta, että kaikki ei oo vielä mainion Magnuksen Sama Suomeksi -Facebook-sivun faneja, haluan jakaa täällä herran äsken kiertoon laittaman runomuotoisen iloviiruksen.

Parasta.

Pahafiilis pois ja iloa iltaan! :)

26. lokakuuta 2011

Tee hetki

Freelancer siirsi toimistonsa kotoa joenrantaan, terve vaan täältä Café Artista. Kannullinen vihreää Citronellaa meni jo, nyt kierroksessa Keisarin morsian. Hetki vielä hommia ja sitten suunta Barker-teatterille katsomaan nykytanssia! Oma kulttuuripääkaupunkivuoteni on kyllä ollut varsin vahvasti tanssipainotteinen... kui sattuski. :)


PS. Arvatkaa kuka hokas vasta nyt että kuvankäsittelyohjelmassa on koko ajan ollut myös giffientekomahikset, höhö.

25. lokakuuta 2011

Right now I command you to dance

Vaikka viimeksi surkuttelin, kun en muka pääse tanssimaan - kyllä mä sentään voin silloin tällöin pari varovaista hetkautusta suorittaa. Syyskuussa omilla kolmekymppisilläkin jorailin suorastaan kreisinä!

Eiks näytäkin siltä kuin juhlisin tyhjässä salissa ihan itsekseni. :D

Todellisuudessa tuossa kohtaa oli käynnissä musavisa, ja ihmiset istuivat pöydissä tiiviisti joukkueisiin ryhmittyneinä. Vinkiksi vain muillekin bileisiin ohjelmanumeroita suunnitteleville juhlakaluille, jos musiikki yhtään kiinnostaa - tuota visaa oli hauska tehdä, ja jos en ihan erehdy niin vieraatkin viihtyivät biisintunnistuksen parissa!

Valitsin siis jokaiselta vuodelta 1981 - 2011 yhden ko. vuonna julkaistun biisin, josta tykkäsin silloin tai joka on mulle edelleen jollain tavalla tärkeä, ja soitin siitä aina tarkasti vain intron (tosin Ice Ice Babysta tais kuulua pari ais aissia ennen kuin ehdin katkaista). Osa oli niin helppoja että kaikki ties, mutta aika hilpeitäkin arvauksia sinne mahtui sekaan... :D



Voittajajoukkueen jäsenet saivat palkinnoksi pinkkeihin Niiskuneiti-muffinssivuokiin askarrellut lahjakortit meikäläisen muffinssileipomusten ääreen. Toistaiseksi kukaan ole vielä ehtinyt lunastaa palkintoaan, joten JEE luvassa on monet muffinssikestit!

(Kas, taidankin kuulla oman herkkulehmäni ammuvan tuolta ojan suunnalta.)

23. lokakuuta 2011

Joskus vielä

Joskus vielä pääsen itsekin muiden mukana lavalle. Tällä kertaa toimin koko alkusyksyn koreografin apuna treenauttajana ja h-hetkellä valonaisena(!) - ja olenkin ihan ältsin iloinen, että sain olla touhuissa mukana vaikken lavalle kyennytkään, parasta sairasterapiaa - mutta... joskus vielä

aion päästä itsekin tanssimaan.

Vitsit nimittäin, että eilinen Logomon-keikka meni hyvin! Dressing Mimia -ilta oli kaiken kaikkiaan hieno, ja määhän meinasin pamahtaa ylpeydestä siellä valopöydän takana kun katsoin meidän ihanien tyttöjen ja poikien lentoa. Tässäpä näytille videot eilisistä kenraaliharjoituksista, klikkaa kuvista Facebookiin katsomaan! :)

Joskus vielä (lyrical, kor. Katrin Vaskelainen)

Kirky (show, kor. Katrin Vaskelainen)

21. lokakuuta 2011

Shakes me makes me lighter

Myönnetään: otin vasta nyt 30-vuotiaana selvää, mitä Massive Attackin ihanassa Teardropissa oikein lauletaan. Enkä edes ottanut :D vaan teksti tuotiin suoraan naaman eteen Children in Need -hyväntekeväisyyscoverin videossa. (Musta toi on Tulisan kertsejä lukuun ottamatta vähän hölmö versio, mut no, hyvällä asialla.) (Video nyt on tietty hyvä koska Gary Barlow.)


Nyt en vaan pääse yli siitä miten hassu toi doing on. Siis äännettynä suomalaisittain. Rakkaus on doing-sana. Doing! Doing doing!


Hei perjantaihepuli! Joko saa sulkea duunitiedostot ja avata valkkarin?

20. lokakuuta 2011

Keskustelu Kauppahallissa

Isi: Kyllä onkin nälkäkurjeksi laihtunut tämä Elina Kiikko.
Duussi (vilkaisee avointa Ilta-jompaakumpaa): Kato niinpä on.
Isi: Mitä tää tällainen karppaus tarkoittaa?
Duussi: Hiilihydraattien välttelyä. Ei syödä leipää, perunaa, pastaa, riisiä...
Isi: Ei leipää? Eikä perunaa? Ei perunalastuja?

Duussi ja isi: Joo ei me tämmöseen ruveta.


Sitten me syötiin sushit ja jälkkäriksi rinkilämunkit. :)

19. lokakuuta 2011

Sweet dreams tonight

Juteltiin eilen mun hermoratahieroja-jäsenkorjaajan kanssa siitä, miten tämä sairastaminen on ehdottomasti mulle suuren kasvun ja oppimisen hetki. Uudenlainen suhde liikuntaan, turhasta suorittamisesta luopuminen noin ylipäätään, kivuttomista hetkistä iloitseminen, itseensä tutustuminen muuten kuin liikkujana... Siis totta hitsissä yritän kaivella tästä esiin kaikki mahdolliset asiat, jotka voi edes etäisesti tulkita hyviksi puoliksi! Synkistely kun ei ainakaan edesauta paranemista.

Mutta siinä kohtaa, kun herään kello 4.30 varmaan viidennen kerran yön aikana enkä taaskaan meinaa löytää hyvää nukkumisasentoa, sellaista jossa mitään paikkaa ei särkisi, en varsinaisesti jaksa keskittyä ajattelemaan että tää niinku opettaa mulle nyt tosi paljon. Kyllä siinä kohtaa lähinnä vain v*tuttaa. :D

Kunnes apuun rientää valkoisilla ratsuillaan Take That. Kun kerran laulan Sleepwalkingin päässäni läpi, mieli rauhoittuu sen verran että sitä nukkumista voi edes yrittää. Oon ihan sucker tommosiin pitkiin stemmasointuihin kuin C-osassa! Back to your siiiiiiide! Don't let me out of your siiiiiiight!



Hyvää huomenta. :)

18. lokakuuta 2011

Ogni cosa è illuminata e non sento più bisogno di soffrire

Aika panna pystyyn pienet tanssit in italiano!

Meillä on hepun kanssa ulkomailla tapana toki katsoa telkkarista pelkkiä uutisia ja ajankohtaisohjelmia etsiä telkkarista paikallinen musiikkikanava, jota sitten kuunnellaan taustalla aamiaisen jälkeen kaupungille valmistautuessa ja taas iltapäivällä ennen ulos illalliselle lähtöä. Jos vieraan paikan kulttuuriin pääseekin - niin ainakin väitetään - parhaiten sisään toreilla ja ruokakaupoissa, myös musiikki kulttuurin kuvana kiinnostaa ainakin itseäni. Plus että musiikin kuuntelu on aina ollut mulle yksi tehokkaimmista tavoista oppia kieltä! :)

Muutaman viikon takaisella Rooman-reissulla heppu turhautui, kun kaikki italialainen musiikki kuulostaa ihan samalta. Kieltämättä siinä softrockiskelmä-perusgenressä ei kauheasti ole variaatiota laulajan sukupuolesta ja iästä riippumatta... mutta kun jotenkin ihmeessä italiaksi sellainenkin musa vain onnistuu kuulostamaan hyvältä. :D

Matkan aikana tarttui korvaan ja silmään erityisesti kolme biisiä ja videota, kahden esittäjinä vanhat parrat ja yksi tuoreemman tuttavuuden tuotantoa. Päästetään ensimmäisenä ääneen Jovanotti, jolta jokainen varmasti tietää ainakin yhden biisin vaikkei italialaista musaa olisi ikinä erityisesti kuunnellutkaan. La notte dei desideri kolahti heti ekalla katsomis- ja kuulemiskerralla - hauska video ja hyvä gruuvi!



Toinen tuttu ääni kuuluu Zuccherolle, joka on pukeutunut Chris Martin -takkiin ja tehnyt biisin, jonka voisi hiukan erilaisella sovituksella myös kuvitella Coldplayn levylle. Ihmeteltiin hepun kanssa koko viikko, miksi Zucchero heiluttaa Chocabeck-videolla kitaraa tolleen typerästi. En kyllä ymmärrä vieläkään.



Nuorempaa sukupolvea (ja kauniimpaa sukupuolta) edustavan Simona Molinarin hilpeä svingirallatus Forse jäi sekin päähän soimaan heti ekalla kerralla. Harmittomalle hyvänmielen tanssijazzille löytyy aina vähän tilaa eiksni!



17. lokakuuta 2011

Dressing Mimia

Maanantai = vihdoin on koittanut se viikko, jota on odoteltu koko alkusyksy! Lauantaina tärähtää, kun Dressing Mimia -iltama tuo Logomoon muotia, tanssia, taidetta, musiikkia, designmyyjäiset... Ainakin. En ihan edes tiedä, mitä kaikkea.

Meidän tanssiporukka on saanut kunnian päästä mukaan osaksi tätä tyylikästä, poikkitaiteellista spektaakkelia. Luvassa on kaksi ihan erilaista biisiä; toinen ihmissuhdesuruja purkavaa lyricalia ja toinen show'ta Burlesque-leffan henkeen. Voin kertoo, että siinä kohtaa on aika kuumaa kimulia lavan täydeltä ;)

Vaikka en itse tietenkään pääse selkineni lavalle, olen ollut meidän koreografin apuna pitämässä treenejä, ja itse hoohetkellä vetovastuu onkin sitten kokonaan mulla. Ei oo ihan yks eikä kaks kertaa kun on treeneissä meinannut päästä itku, kun tekisi niin älyttömästi mieli olla itsekin mukana tanssimassa... mutta ihanaa, että saan olla messissä edes näin.

Tulkaahan siis turkulaiset viettämään yllätyksekästä lauantai-iltaa Logomoon! Facebook-event ja lisätietoa täällä! :)

15. lokakuuta 2011

Entertaining Saturday night television

The reason I watch the X Factor:


Itse en tosin taida ehtiä tänään ajoissa nettiplayerin ääreen, koska olen lähdössä Logomoon katsomaan nykykansantanssia, mutta onneks on ITV:n uusinnat ja YouTube. Go Team Barlow, hyvä Gary ja pojat! En malta odottaa toisen livelähetyksen huikeita esityksiä - ja sitä että näen mitä herra päätuomarilla on päällä! :D

Sir, my humblest congratulations on your handsomeness.


14. lokakuuta 2011

It was a very good year

Siitä on kulunut tänään tasan vuoden päivät, kun The Floodin video tärähti YouTubeen. 12 kuukaudessa yli 12 miljoonaa katselukertaa, ei iha huanosti.

Mennyt vuosi Take Thatin matkassa on ollut aika mieletön. Ei sillä, etteikö TT olisi kaikkina aiempinakin fanivuosina ollut ihan yhtä huippu, mutta tällä kertaa koko touhu herätti niin ainutkertaisia fiiliksiä. Robbien paluu, kaksi uutta levyä, kiertuefiilistely, kaikki Facebookissa saadut uudet ystävät ja kirsikkana kakun päällä tietysti Köpiksen keikkareissu. Viimeisen vuoden aikana ei ole mennyt varmaan päivääkään, etten olisi kuunnellut tai laulanut tai jossain käänteessä ajatellut jotain Take Thatiin liittyvää. Ei oikein sanat riitä kuvailemaan, miten onnelliseksi se nelikymppinen ukkoviisikko on onnistunut mut tekemään.

Proud Thatter.

Muistan, kun katselin tätäkin radiovetoa viime marraskuussa suorana netistä. Tässä jotenkin tiivistyy se yhteenpaluun fiilis, aikuiset äijät touhottaa kuin innostuneet pikkupojat. Ja miten hellyttävän rakastuneena Mark koko ajan katsoo Robbieta - toisin kuin Jason kohdassa 3:24... :D Ekassa kertsissä näyttää siltä että pitää vielä vähän keskittyä stemmoihin, mutta sitten alkaa irrota.

Ja kohta 3:41 - epic yeah. :)

13. lokakuuta 2011

Kippis ja kulaus

Heppu lähti kaverinsa kanssa Mallaskukkoon viettämään suomalaisen oluen päivää (suom. huom.: kaljalle). Itse lähdin Citymarketiin hankkimaan itselleni juhlajuomaa: minä vietän tänään ranskalaisen siiderin päivää.


Olen tällä viikolla hengaillut työn puolesta monta tuntia kärpäsenä katossa ranskalaisilla viinitiloilla. Voi kuulkaa, kaikki ne notkuvat illallispöydät, melkein ruudun läpi tuoksuvat padat ja piirakat, viinilasin nuuhkimiset ja iloiset skoolaukset... vähemmästäkin tulee jano! Ja nälkä, mutta sen taltutin jo makaronilaatikolla ja pannukaakulla.

Jos tässä nyt jonkin tunnin vielä jaksais selata tumblrista Take That -kuvia tehdä töitä. Mutta sitten - santé!

12. lokakuuta 2011

Nähdä Napoli ja elää

Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona hypättiin hepun kanssa aamulla Rooman Terminin asemalla junaan, joka lähti puksuttelemaan kohti Napolia. Vaadin Italian-reissun venyttämistä kahdeksanöiseksi alun perinkin sitä silmällä pitäen, että ehdittäisiin piipahtaa päivän verran myös Napolissa ilman kiireen tuntua.



Ah, Napoli. Rakastuin kaupunkiin syksyllä 2005, kun olin au pairina tuossa kauniin kaaoksen tyyssijassa. Napoli on kaikkea muuta kuin Turku: äänekäs, rosoinen, hillitsemätön, raaka, lämmin, viettelevä, yllätyksellinen... ehkä juuri siksi se kolahtikin niin kovaa. Tiedän olevani sinisilmäinen turisti, kun sanon, että minun Napolissani mafialla ei ole sijaa - todellisuudessa camorra pitää koko kaupunkia otteessaan, vaikka itse en sitä näkisikään.



Heti, kun istahdettiin Napolissa pieneen kuppilaan päivän ensimmäisille viinilasillisille, mulle tuli jotenkin kotoisa olo. Hyvä, lämmin, hellä. Tykkään kyllä Roomastakin kuin italialainen pastasta, mutta Napolia jotenkin vain rakastan. Näinä kuutena vuotena, joina en ollut käynyt kaupungissa, napolilaiset ovat ehtineet kärsiä järkyttävistä roskaongelmista ja ties mistä politiikka- ja mafiaskandaaleista, mutta meidät kaupunki otti vastaan sumuisena, kuumana ja hilpeänä - juuri sellaisena kuin sen muistin. Ja pizza oli edelleen maailman parasta!



Tuntui hyvältä kulkea Rooman turistiryysiksen jälkeen Napolin rauhallisempia katuja, tuttuja ja tuntemattomia. Erityisen onnellinen olin, kun pääsin lempiaukiolleni Piazza del Plebiscitolle. Ja tulihan siellä sentään vähän shoppailtuakin, kun heppu löysi Via Toledolta itselleen tummansinisen kolmiosaisen puvun. En tiedä, kumpi huokaili sovitushetkellä kovempaan ääneen, minä vai myyjätär. ;)



Napolin-reissun kohokohta oli tietysti au pair -perheen treffaaminen. Voi että miten oli kivaa! Perheen isä tuli hakemaan meidät Vomeron funicolare-asemalta ja ajelutti meitä ensin ympäri kaupunkia - harmi että heppu ei päässyt vespan selkään, melkoista kyytiä meinaan siinä liikenteessä! Käytiin omasta ehdotuksestani kävelyllä lempparipuistossani Parco Virgilianossa, josta aukesivat sumusta huolimatta aika huikaisevat näkymät.


Kun viimein ehdittiin kotiin asti illalliselle, meinasin purskahtaa hämmästyksestä itkuun, kun perheen tyttö avasi oven: olin viimeksi nähnyt 7-vuotiaan pikkulikan, ja nyt eteisessä seisoikin ihana 13-vuotias italialaiskaunotar. En tajuu. :D Perheen uusin vahvistus, kolmen vanha Pippi, oli kuin kaksoisolento kuuden vuoden takaisesta isoveljestään. Muksut olivat ihan yhtä hassuja ja hellusia kuin ennenkin, mutta vain vanhempia - ja uusi pikkumiestuttavuuskin riehaantui pienen ujostelun jälkeen leikkimään ja pusuttelemaan niin kuin oltais pidempäänkin tunnettu.



Perheen parvekkeelta avautuu kaupungin yli Vesuviukselle juuri sellainen postikorttimaisema, johon jo yhden syksyn aikana ehtii turtua - mutta joka kuuden vuoden tauon jälkeen lähes salpaa hengen. Luvattiin, että ensi kerralla mennään pidemmäksi aikaa. :)

11. lokakuuta 2011

Tiistain toivekonsertti

Toivon, että vielä joskus - ja mielellään aika pian - saisin nukkua kivutta kokonaisen yön, niin pitkään kuin haluan, juuri siinä asennossa kuin haluan. Tällä hetkellä pystyn nukkumaan muutaman tunnin pätkiä kerrallaan kahdessa asennossa, joista toisessa olen lattialla polvillani lantiosta taittuneena yläkroppa sängyn reunalla. Saattais naurattaa, jos ei tekis niin kipeetä.


Toivon, että eilen sieniä peratessani löytämäni sentin mittainen minietana, jonka vein kaarnanpalasen päällä matelemaan talon ulkoseinään, on jatkanut matkaansa turvallisesti. Heippa pikku etanainen, elä onnellisena!


Toivon, että mulla olis jo olemassa Twitter-tili, jotta ei olis niin noloa fanityttölöintiä pohtia, pitäiskö perustaa sellainen vain siksi, että pääsee seuraamaan kapteeni Barlow'n twiittauksia.

Photobucket

Toivon, että unohtaisin useamminkin että pakkasessa on yli puoli litraa gelatoa! Iloisesti yllättyminen on parasta! Ja jätskin syöminen!


Toivon, että brittien X Factorin ensimmäisestä livefinaalista viime lauantaina jatkoon selvinnyt Marcus Collins pärjää kisassa mukana loppuun asti. Ihan siitä itsekkäästä syystä, että haluan tuijotella sen hymyilyä! :D Marcus on Garyn valmennettava söötti 23-vuotias liverpoolilainen kampaajahomo, jolla on valloittavan hymyn lisäksi herkullinen lauluääni. Ja Jaggerin muuvssit!

10. lokakuuta 2011

Mitä tänään syötäisiin

Maanantain ruoanlaittopohdinta tuntuu aina viikonlopun jäljiltä vähän jotenkin hankalalta. Meillähän nämä keittiöhommat jakautuvat niin, että heppu hoitaa kokkailun viikonloppuisin ja itse laitan ruokaa arkisin - onhan se nyt sentään oikeus ja kohtuus, että kotifrouvafriikku on järjestänyt miehelleen valmiiksi aterian ja tohvelit ja sikaarin, kun tämä saapuu iltapäivällä väsyneenä töistä kotiin.


Tällä kertaa kuitenkin äiti helpotti uuden viikon alun ruokapohdintoja huomattavasti kiikuttamalla meille eilen valtavan korillisen suppilovahveroita. Ollaan hepun kanssa vähän laiskoja lähtemään sienimetsälle, mutta sitäkin motivoituneempia syömään muiden saaliit :D Joten kiitos vielä, mamma!


Sientenperkausurakka on suoritettu ja osa kavereista pantu pakkaseen tulevien maanantaiden varalle. Nyt odottelen vesi kielellä, koska heppu palaa salilta, niin pääsen heittämään pannulle voita, sipulia, sieniä ja perään vielä eiliseltä Italia-aterialta yli jääneet voiset ja salviaiset pinaattifettuccinet. Sitä tänään syötäisiin ja hyvällä halulla sittenkin. :)

8. lokakuuta 2011

It's such a lovely day and I'm glad you feel the same

Olen tänään jonkinlainen synttärimöhlö. Tuplasynttärimöhlö. Ensinnäkin joudun jättämään väliin ystävän kolmekymppiset; nuhanpärskyttelyä on paranneltavana vielä sen verran, että nyt ei pystynyt lähtemään reissulle Espooseen. Harmittaa vietävästi! Ja toiseksikin, en saanut tänään vuosia täyttävän Luxemburgissa asuvan toisen ystävän lahjaa lähtemään ajoissa - tosin tässä viime vuosina on ollut suorastaan perinteenä, että kusti polkee juhlapostin perille aina vähän perästäpäin. :D

Sitä paitsi sehän on vaan kivaa, kun saa muistamisia vielä varsinaisen juhlapäivän jälkeenkin! Niin kuin itsekin sain tällä viikolla, kun Monsteri ja Luxemburgin-kamu olivat yhdessä junailleet mulle mahtavan yllätyksen. Sain tiistaina elämäni (muistaakseni) ensimmäisen kotiovelle asti toimitetun kukkalähetyksen! Aivan mielettömän kaunis kimppu kaikenlaisia ihanuuksia joiden nimiä en ees tiedä. Kiitos vielä, puput rakkaat!


Kortin sain tytöiltä jo aiemmin, ja siitäkin tietysti liikutuin. Jos vielä jonain päivänä tässä elämässä pääsis tanssimaan... huokaus. Ja miten mä saan tuon tekstinkin nyt liitettyä tähän armaaseen välilevynpyllistymääni, kaikkeen pysähtymiseen ja kasvuun (sekä henkiseen että fyysiseen hehe) joka tähän sairastamiseen liittyy. Viksuja, kauniita sanoja joka tapauksessa. :)


5. lokakuuta 2011

You should know by now that the sun comes up for you

Siis hetkinen. Uusi Duussila on ollut pystyssä jo päivää vajaa kuukauden, enkä ole vielä kertaakaan jauhanut Take Thatista? Miten tää ees on mahdollista? Kaikkihan sen tietää, miten tärkeä osa meikäläisen elämää TT on. Kun mun kolmekymppisillä improvisaatioteatteriryhmäläiset pyysivät ystäviäni yleisöstä heittämään onnittelurunoa varten kolme mulle erityisen tärkeää asiaa, Take That huudettiin sieltä ihan ensimmäisenä. Ne kaksi muuta asiaa olivat, vähintään yhtä yllätyksettömästi mutta oikein, tanssi ja heppu. Tässä järjestyksessä. Heppu vähän loukkaantus. :D

Tällaisena päivänä, kun flunssa väsyttää olon vetämättömäksi, selkää ja jalkaa särkee ja työt vähän yrittää tuupata stressiä päälle (jo sillä että friikun on pakko tehdä töitä kipeänäkin), paras lääke on - minttusuklaakeksien lisäksi - uppoutua parin tunnin biisin ajaksi Take Thatin maailmaan. Se on maailma, jossa mulla on aina hyvä olla.

Taannoisessa Trendissä haastateltu Coldplay-fani muotoili hyvin sanoiksi sen, miltä musiikin kuunteleminen fanina tuntuu. Itse asiassa äärimmäisen osuvasti juuri mulle, joka rakastan uimista en nyt ehkä ihan yhtä paljon kuin Take Thatia mut melkeen.


Tämän päivän kuuma mehu- ja Finnrexin-tauoilla olen katsellut enimmäkseen livevideoita. Ja myös aika monta kertaa kesän Progress Live -kiertueen dvd-trailerin! Levy on jo preordeerattu Amazonista, ihanaa kun on jotain odotettavaa marraskuun lopussa keskellä synkintä alkutalvea! Tiedossa huokailun, kiljunnan ja tanssin täyteiset dvd- ja vinkkuiltamat - kunhan vain Kööpenhaminassa matkaseuranani olleet tytöt ovat siihen mennessä päässeet yli siitä pettymyksestä, että keikka peruttiin... huoh, sialusta siappaa vieläkin.

Mut mä näin ne silti. Ja jo tuo traileri välittää niin hyvin sen kaiken! Millainen meteli oli kun viimeisen sekunti-countdownin jälkeen herrat nousivat lavalle, miten Mark huolehti koko ajan yleisön laulatuksesta, miten Köpiksessäkin stadion räjähti kun Robbie lensi esiin, miten urpoinkaan urpo ei viimeistään TT:n livenä nähtyään voi enää kuvitella että tyypit olis työkseen vain naurettavan komeita vaan että kyllä ne on ihan oikeita muusikoita ja viihdyttäjiä, miten itku pääsi videon kohdassa 3:05. Never forget. :)

4. lokakuuta 2011

È il segno di un'estate che vorrei potesse non finire mai

Kirjoitin viime perjantaina Facebook-statukseeni näin:

Parasta Roomassa tähän mennessä: koko ympäröivä ulkoilmamuseo, komeat pukumiehet vespojensa selässä, halpa mutta hyvä viini, hotellin takapihan kalat, valkosuklaajäätelö, seuralainen joka osaa tilata laskun italiaksi, Trasteveren sunnuntai-ilta, kirahvit, Fraschetteria Brunetti ja Mauro, se että Napoli on niin lähellä, se että yöllä tarkenee paljain säärin...





Nyt, kun olen ollut kotona puolitoista vuorokautta, voisin lisätä parhauslistaan vielä ainakin seuraavat:

uudet sandaalit (jos tarkkoja ollaan niin kahdet), viileä limoncello, ympärillä soljuva ihana italian kieli ja se kun huomasi että tosiaan ymmärrän ja osaan puhua sitä itsekin, salmiakkineliöidyt kumpuilevat mukulakivikadut, Pantheon sateella, se että sai syödä joka päivä ulkona hullun hyvin, heppu joka jaksoi pahimpina särkyhetkinä kärsivällisesti taluttaa mua mateluvauhtia eteenpäin.

Senpä vaan sanon, että kyllä matkustaminen on huomattavasti helpompaa silloin kun ei koko ajan satu... mutta sujui se näinkin. :)





Matka oli latteasti todettuna ihana. Ehdittiin viikossa nähdä, syödä ja juoda vaikka mitä - mutta vielä jäi niin monta nurkkaa nuuskimatta, että tekee mieli palata jonain päivänä takaisinkin.




Omat tuliaiseni olisin tosin voinut harkita vähän tarkemmin... Näin jälkikäteen tulee äkkiseltään mieleen muutama kivempikin matkamuisto kuin syysflunssa. Atshii, per favore!